Keräysauto halajaa kotitalouksien vaarallisia jätteitä

0
Maalipurkkien loppuja voi viedä jätekeräysautolle.

Loimi-Hämeen Jätehuollon perinteinen Ekotempaus haja-asutusalueilla on meneillään. Somerolla keräysauto kiertää ensi viikon tiistaina 28.5.

Ekotempauksessa kerättävät vaaralliset jätteet ovat nimensä mukaisesti käytöstä poistettuja aineita, jotka voivat väärään paikkaan päätyessään aiheuttaa haittaa ihmisten terveydelle tai ympäristölle.

Tempauksen aikana LHJ:n keräysautot kiertävät tempauspysäkeillä vastaanottamassa pieniä eriä kotitalouksien vaarallisia jätteitä maksutta. Keräykseen voi viedä esimerkiksi käytöstä poistettuja maaleja, liimoja, liuottimia, lakkoja, akkuja, paristoja, aerosoleja, torjunta-aineita, öljyjä, kiinteitä öljyisiä jätteitä, elohopealamppuja ja loisteputkia.

Tempauksessa ei kuitenkaan vastaanoteta tai tyhjennetä öljytynnyreitä, vaan ne tulee toimittaa suoraan jätekeskuksiin.

LHJ:stä suositellaan, että vaaralliset jätteet pakataan alkuperäiseen pakkaukseen, mikäli se on mahdollista, tai merkitään esimerkiksi tussilla, mitä pakkaus sisältää. Puolityhjien kanistereiden ja pullojen sisältöjä ei kuitenkaan tule sekoittaa keskenään.

Jos vie vaarallisia jätteitä Ekotempauksen pysäkeille, tulee muistaa kiinnittää huomiota myös turvallisuuteen. Koska vaarallisia jätteitä kerätään julkisilla paikoilla (esimerkiksi koulujen pihoilla), jätteitä ei saa missään nimessä viedä pysäkeille etukäteen. Jätteitä saa toimittaa ainoastaan keräysauton ollessa paikalla.

Tarkemmat tempauspysäkit, aikataulut ja ohjeet vaarallisten jätteiden tuomiseen löytyvät LHJ:n kotisivuilta ja asiakaslehdestä.

Se kannattaa myös muistaa, että kaikki LHJ:n jäteasemat ja Ekotekopisteet vastaanottavat vaarallisia jätteitä maksutta ympäri vuoden.