Mitä luvassa skeittiparkin avajaisissa?

0
Skeittiparkki avataan 9. toukokuuta.

Torille rakennettu skeittiparkki avataan ensi viikon torstaina 9. toukokuuta. Samassa yhteydessä järjestetään toimintatori.
Avajaisten ohjelmasta vastaa Pinna Skateboarding, joka on valtakunnallinen skeittibrändi ja skeittitiimi. Sen toimintaan kuuluu yhdessä tekemistä, kuvaamista, projekteja, vaatteita, skeittilautoja, matkustamista, tapahtumia, yhteisöllisyyttä ja ajanviettoa rakkaan harrastuksen parissa. Kouluprojektista alkanut Pinna järjestää myös kesäisin skeittileirejä ja skedekouluja, onpa ensimmäinen elokuvakin jo kuvattu.
Somerolla avajaisten ohjelmassa on skeittikokeilupiste ja kaikkien käytettävissä lainavarusteita sekä ohjausta.
Halukkaat pääsevät myös lyhyeen skeittikouluun, joita tiimi on valmis vetämään yhden tai pari.
Kisailua pitää tietenkin myös olla.
Yhdessä olemista siivittävät musiikki ja rento skeittailu.
Lisäksi paikalla on pop up -kauppa, jossa on mahdollisuus nähdä ja ostaa skeittivarusteita.
Muitakin liikunnallisia harrastuksia tuodaan esille.
Toimintatorilla on somerolaisia urheiluseuroja esittelemässä harrastusmahdollisuuksia. Esimerkiksi Someron Pallo Lentopallo esittelee lajia, ArskaBasket pitää vapaaheittojen heittely- ja donkkikisat, Someron Esalla on frisbeegolfin puttauspaikka ja Someron vapaa-aikapalveluilla salibandytutka.
Myös nuorisovaltuuston edustajia on paikalla.