Miten vietät äitienpäivää?

0
Pirjo Koivu ja Raija Teräväinen.

Teksti ja kuvat Elina Lisinen-Juntunen

Someron terveyskeskuksessa työkavereina olleet Pirjo Koivu ja Raija Teräväinen viettävät äitienpäivää perinteisesti.

– Lapsi ja lapsenlapsi perheineen tulevat käymään. He asuvat Somerolla, joten näemme usein muutenkin, kertoo Pirjo Koivu.

– Kolme tytärtä perheineen ovat tulossa kylään. Suunnitelmat selviävät lähempänä tarkemmin. Päivä pitää sisällään kukkia, lahjoja ja täytekakkua, mainitsee Raija Teräväinen.

Naiset kertovat omien äitien opettaneen heille perusarvoja kuten rehellisyyttä, inhimillisyyttä ja työntekoa.

 

Essi Anttila ja Sylvi-vauva.

Essi Anttila on neljävuotiaan Olavin ja kahden kuukauden ikäisen Sylvi-vauvan äiti.

– Äitienpäivää vietämme kotosalla. Mieheni tekee ruokaa, hän on hyvä kokki. Viime äitienpäivänä olin töissä kukkakaupassa, lempikukkani on pioni, kertoo floristiksi opiskeleva Essi Anttila.

– Äiti antoi minulle mallin siitä, että kaikesta selviää.

Sinikka Mäkinen.

Sinikka Mäkinen ei välitä äitienpäivälahjoista; tärkeintä on lasten kanssa vietetty yhteinen aika.

– Äitienpäivänä menen helluntaiseurakunnan tarjoamille kakkukahveille. Vietän aikaa lasten ja lastenlasten kanssa.

– Tervehditään kaikkia. Riidan sattuessa tuli miettiä myös omaa käytöstään. Jos tarjottu ruoka ei kelpaa, niin katsellakin saa, opetti äiti.

 

Paula van der Pals.

Paula van der Pals oli käymässä Somerolla Lohjalta.

– Äitienpäivänä lapset tarjoavat kotona äitienpäivälounaan. He tuovat ulos istutettavia kukkia. Pidän etenkin pelargonioista, myös nämä hortensiat ovat mieluisia, ihastelee Paula van der Pals torilla.

– Äitini eläessä vietimme äitienpäivää aina mökillä.