Kaupunginhallitus päätti äänin 5–4 jatkaa koulua kolmiopettajaisena
Oinasjärven koulu, perheet, vanhemmat ja lapset voivat hengähtää. Kaupunginhallitus päätti äänin 5–4, että Oinasjärven koulu jatkaa kolmiluokanopettajaisena lukuvuoden 2024–2025.
Lukuvuoden 2025–2026 osalta luokanopettajamäärästä ja opettajaresursseista sovitaan tuntikehyksestä päätettäessä keväällä 2025.
Tämän päätöksen takana olivat kaupunginhallituksesta demarit Riitta Lehtinen ja Taina Ruuhilehto, perussuomalaiset Matias Mäkinen ja Janne Nurmi sekä keskustan Mikko Virtanen.
Kaupunginhallituksen aiemman päätöksen takana muuttaa koulu ensi syksystä lähtien kaksiopettajaiseksi olivat keskustan Jaana Kyyrä ja Tero Pirttilä ja kokoomuksen Jutta Varjus ja Markku Mäki-Teeri. Viimeksi mainittu oli paikalla Kalle Malinin varajäsenenä.
Somerniemen Vanhemmat olivat jättäneet oikaisuvaatimuksen aiemmasta kaupunginhallituksen päätöksestä ja Oinasjärven koulun kaksiopettajaiseksi muuttamisesta. Siksi asia otettiin uudelleen esille kaupunginhallituksessa. Liitteenä oikaisuvaatimuksessa oli vetoomus, jonka oli allekirjoittanut 314 henkilöä.
Kaupunginhallitus käsitteli asiaa keskiviikkoiltana.
Iloitsemme päätöksestä – taistelu on kannattanut
Somerniemen Vanhemmat -yhdistyksen hallituksen jäsen Tuuli Jussila tavoitettiin torstaina Oinasjärven koko koulun yhteiseltä luokkaretkeltä. Ohjelmassa oli vierailu Espoon modernin taiteen museossa Emmassa, ruokailu ja käynnit Linnanmäellä sekä Sea Lifessa.
Kaupunginhallituksen tekemä päätös antoi aihetta iloon.
– Iloitsemme päätöksestä, taistelu on kannattanut, muotoili Jussila yhdistyksen puolesta.
Vanhempien toive toteutui
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan keskiviikkona, että Oinasjärven koulu jatkaa kolmiopettajaisena lukuvuoden 2024–2025. Tilanne arvioidaan seuraavan kerran, kun tuntikehystä pohditaan keväällä 2025.
Kaupunginhallitus oli taannoin päättänyt, että kahden luokanopettajan kouluun siirryttäisiin jo ensi syksystä. Perusteina oli muun muassa oppilasmäärän väheneminen, tasapuolisuus muiden koulujen opetusresursseja kohtaan ja kaupungin säästötarpeet, joita kaksiopettajaisuuteen siirtymisellä saataisiin noin 42 000 euroa.
Päätöksellään kaupunginhallitus kumosi sivistyslautakunnan aiemman yksimielisen päätöksen ja linjan, että Oinasjärvelle taataan koulurauha eikä koulusta tehdä haavoittuvaa.
Somerniemeläiset eivät hyväksyneet kaupunginhallituksen aikeita. Somerniemen Vanhemmat ry jätti kaupunginhallituksen päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja oheen 314 allekirjoittaman vetoomuksen.
Heistä päätös on vastoin kaupungin strategiaa kylien kehittämisestä, maaseutumaisen kaupunkibrändin ylläpidosta ja yhteisöllisyydestä.
Perusteena oli myös, että päätös rikkoo perusopetuslain 3a-pykälää. Eli perusopetusta suunniteltaessa, järjestettäessä ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu.
Somerniemen Vanhemmat muistuttavat myös, että kaupungin tekemien selvityksien osoittavan, ettei kaksiopettajainen koulu ole toimintaedellytyksiltään sen kaltainen, että koulutoiminta voitaisiin niin järjestää.
Yhdistys vetosi myös perusopetuslain 6:nteen pykälään. Sen mukaan opetus kunnassa tulee järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Tässä tulee ottaa huomioon asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet. He ehdottavat myös, että kaupunki voisi tarjota keskustassa asuville ja koulua käyville mahdollisuuden koulukyyditykseen Oinasjärven kouluun.
He kritisoivat kaksiopettajaisuutta. Heistä kaksiopettajaisen koulun opettajat asetetaan eriarvoiseen asemaan, muun muassa siksi, että he joutuvat hallitsemaan useita opetussuunnitelmia, ja myös oppilaat joutuvat eriarvoiseen asemaan. Somerniemen Vanhemmat toteaa, että kaksiopettajaisuus ja tuntiopettajaresurssi ei tule kattamaan Oinasjärven opetussuunnitelman mukaista opetusta, eikä oppilaskohtaisia ja luokkakohtaisia tuntitarpeita.
Somerniemen Vanhemmat päättelee myös, että päätöksen perusteena esitetyt säästöt eivät tosiasiassa toteudu, vaan ratkaisu todennäköisesti lisää kaupungin kuluja. Lisäksi esitetty säästö ei ole pakottava. Sillä yhdistys viittaa vuoden 2023 hyvään tulokseen ja muun muassa tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta edistävään hankerahoitukseen.
Kaupunginjohtajan esityksessä kaupunginhallitukselle kaikki vanhempainyhdistyksen esittämät perusteet oli kiistetty, esimerkiksi ettei päätös ole strategian vastainen ja henkilöstöresurssi riittää perusopetuslain mukaisen opetuspalvelun tuottamiseen.
Kaupunginjohtaja esitti kaupunginhallitukselle, ettei asia ole oikaisuvaatimuskelpoinen eikä siksi tarvitse ottaa käsiteltäväksi. Riitta Lehtinen (sd.) teki vastaehdotuksen, jonka mukaan koulu jatkaa kolmiluokanopettajaisena seuraavan lukukauden ja tuntikehyksestä päätettäessä asiaa tutkaillaan uudelleen. Kaupunginhallitus päätti äänin 5–4 tehdä näin.