Teksti Elina Lisinen-Juntunen
Forssan ammatti-instituutin syksyllä 2024 alkavaksi suunniteltu koulutus antaa mahdollisuuden suorittaa puhtausalan ammattitutkinto oppisopimuksella.
– Koulutus kestää noin 1–1,5 vuotta opiskelijan lähtötilanteesta riippuen. Koulutus voidaan aloittaa kunhan opiskelijoita on riittävästi, noin kahdeksalla opiskelijalla päästään aloittamaan. Ikähaarukka on laaja, koulutukseen voi osallistua ihan nuoresta aina lähes eläkeikäiseen saakka, kertoo puhtausalan opettaja Minna Lax Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä LHKK:lta.
Jussin Baarissa tiistaina 28.5. järjestettävään yhteistyötapaamiseen on kutsuttu puhtausalan toimijoita erilaisista yrityksistä sekä Someron kaupungilta.
– Tähän tilaisuuteen saavat tulla kaikki kiinnostuneet paikan päälle kuuntelemaan. Toimii sitten itse alalla tai tarvitsee työntekijöitä tai on vain muuten asiasta kiinnostunut, vinkkaa asiakkuuspäällikkö Melina Jokinen LHKK:sta.
– Ryhmää on aiemmin toteutettu Forssassa ja Loimaalla, nyt haluamme tarjota mahdollisuuden myös somerolaisille, jatkaa Jokinen.
Tavoitteena on saada ryhmä alkamaan Somerolla.