
Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen
Paraisten IF haki Somerolta 5–2 (3–2) voiton T14-ikäluokan 8 vastaan 8 -sarjan jalkapallo-ottelusta.
Tasaisena käynnistyneen kamppailun ensimmäinen laatupaikka maalintekoon avautui kotijoukkueen Liisa Lehtoselle, jonka laukauksen ”Piffenin” maalivahti Ella Levander pystyi kuitenkin torjumaan.
Avausmaali nähtiin yhdeksännellä minuutilla vieraiden toimesta. SoVo iski takaisin kaksi minuuttia myöhemmin, kun Peppi Kontio teki vahvan nousun oikealla laidalla ja päätti hyökkäyksen tarkkaan laukaukseen vierasmaalin takanurkkaan.
Ensimmäisen puoliajan loppuminuuteilla maaleja taottiin ripeään tahtiin. Ensin Piffen viimeisteli parin minuutin välein toisen ja kolmannen osumansa ja Lehtonen nostatti somerolaistoiveita 2–3 kavennuksellaan, johon syötön tarjoili Iida Salo.
Toisella puoliajalla paraislaiset rokottivat kotijoukkuetta puolustuspään lipsahduksista kahdesti, ennen kuin SoVo sai takaa-ajonsa kunnolla käyntiin. Lehtonen ja Kontio hätyyttelivät Piffenin maalia monella kovalla laukauksella, mutta lisäosumia näistä hyvistä yrityksistä ei kotijoukkueen tilille enää kirjattu.
Omat tilaisuutensa maalisaldon kasvattamiseen oli myös vierasjoukkueella, mutta SoVon maalin suulla moniin komeisiin torjuntoihin venynyt Iida Taimela piti tappiolukemat suhteellisen siedettävinä.

Lehtoselle maali myös Porissa
Edellisellä viikolla SoVon tytöt vierailivat Porissa, missä kotijoukkue Karhu-Futis/YJ oli parempi maalein 5–1. Lehtonen vastasi avausjaksolla somerolaisten 1–1 tasoituksesta. SoVon maalipörssin kärkitytöllä on neljältä ensimmäiseltä kierrokselta koossa neljä tehtyä osumaa.
Neljästä ottelustaan yhden voittanut SoVo pelaa ensi viikolla vierasottelun Marttilan Murtoa vastaan. Kevätkierroksen viimeisessä pelissä (16. kesäkuuta) SoVo kohtaa kotikentällään toistaiseksi pisteettömänä etenevän Uudenkaupungin Pallokerhon.
SoVon T14-joukkueen kokoonpano tämän viikon kotiottelussa: Iida Taimela (mv), Fanny Pettersson, Laura Kurvinen, Oona Nieminen, Linda Timperi, Viivi Värjönen, Peppi Kontio, Liisa Lehtonen, Noora Kurvinen, Ellen Rantanen, Emmy Lundberg, Iida Salo, Jade Virolainen, Viivi Taimela ja Melina Montti.
Piffen parempi poikienkin pelissä
SoVon ja Piffenin tyttöjen ottaessa toisistaan mittaa Somerolla, samojen seurojen P13-ikäluokan joukkueet olivat vastakkain Kakkosen kamppailussa Paraisilla.
Miso Helenius vei somerolaiset johtoon vajaan varttitunnin pelin jälkeen. Piffen nousi vielä avausjaksolla rinnalle ja maalin johtoon ja sinetöi 3–1 (2–1) voittonsa yhdellä toisen puoliajan lisäosumalla.
Näiden kahden keskinäisen ottelun lisäksi paraislaiset ovat alkukaudella päihittäneet somerolaisvastustajansa P12-ikäluokan Kakkosessa ja P10-joukkueiden kakkostason turnauksessa.
Yhden voitonkin SoVo on Piffenistä pystynyt ottamaan. Tämä tapahtui P11-ikäluokan kakkostason turnauksessa Sauvossa. Kutosessa pelaavat seurojen miesten joukkueet pelaavat kauden ensimmäisen yhteenottonsa ensi viikon lauantaina Somerolla.