
Teksti ja kuvat Armas Töykkälä
Kesän korvalla Someron omakotiyhdistyksen ruohotrimmerit ja -leikkurit pärähtävät käyntiin. Pihanhoito on tyypillinen tehtävä, jota yhdistyksen omakotitalkkarit jäsenilleen suorittavat, mutta moneen muuhunkin tehtävään he venyvät.
Yksi yhdistyksen työmyyristä Leo Toroi ottaa työkaluvalikoimastaan esille ruohotrimmerin ja niittää pätkän kevätheinikkoa työkaluvarikon pihalta.
– Tähän aikaan vuodesta on eniten haravointia, ruohonleikkuuta ja pensaanleikkuuta, mutta jopa siivousta. Yleensä käytetään asiakkaan omia välineitä, mutta jos niitä ei ole, me otetaan täältä mukaan.
Varikolta löytyy kaikenlaisia laitteita vuokrakäyttöön, jopa pihateltta kesän juhlia varten. Rivissä seisoo neljä kappaletta ruohonleikkureita. Niitä talkkarit käyttävät asiakaskohteissa, joissa oma leikkuri on tehnyt tenän.
– Me huolletaan paikan päällä asiakkaan koneet, jos vaan voidaan. Laitetaan uudet bensat ja vaihdetaan tulpat. Mutta joskus vanhemmilla asiakkailla voi olla käynyt niin, että oma leikkuri ei enää ole toimintakuntoinen. Silloin on helpompi ottaa täältä mukaan.
Omakotitalkkarit saavat myös pihapuut pilkkeiksi. Omatoimihalkoja voi vuokrata näppärästi auton peräkoukulla vedettävän halkomakoneen pidemmäksikin aikaa.
– Klapikone oli juuri viikon reissussa. Tämän on joku kyläseppä tehnyt, todella hyvä kone, Leo Toroi kehuu.

Lakipalveluja ja neuvontaa
Someron Omakotiyhdistyksen tehtävä on edistää pientalovaltaista asumismuotoa ja valvoa jäsentensä oikeudellisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia etuja. Se on Suomen Omakotiliiton jäsenyhdistys, jonka kautta pientaloasukkaille on tarjolla laaja kattaus erilaisia neuvontapalveluja.
Someron Omakotiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Keijo Karlsson luettelee tilanteita, joihin maallikkoasuja saa yhdistykseltä matalalla kynnyksellä tukea. Puhelinsoiton päästä löytyy muun muassa rakennusteknistä neuvontaa ja jätevesineuvontaa. Asianajotoimisto tuottaa jäsenille ilmaisen päivystysluonteisen lakipalvelun, josta saa vuorokaudessa toimenpidesuosituksen siitä, mitä asumiseen liittyvässä riitatilanteessa kannattaa tehdä.
– Sieltä saa apua, jos tulee esimerkiksi kiista talonrakentajalla talopaketin toimittamisesta tai asuntokaupassa ilmenee virhe, esimerkiksi kosteusvaurio, Karlsson kertoo.
Somerolla jäseninä on noin 900 kotitaloutta. Someron kaupunki tukee omakotiyhdistyksen toimintaa rahallisella toiminta-avustuksella. Keijo Karlsson painottaa toiminnan säästävän yhteiskunnan varoja.
– Kaikille matematiikkaa osaaville pitäisi olla selvää, että kotona asuminen tulee rahallisesti huomattavasti edullisemmaksi kuin laitoksessa. Meidän tarkoituksena on turvata ikääntyvän jäsenistön asuminen omassa kotona mahdollisimman pitkään.
Jäsenistön keski-ikä on yli 60 vuotta ja joukkoon mahtuu paljon liikuntarajoitteisia ihmisiä.
– Meillä on jäsenenä eräs pariskunta, joista molemmat ovat pyörätuolissa eivätkä itse pääse mihinkään.
Omakotiyhdistyksen hallitus kokoontuu Someron toimistohotellilla kuukausittain. Ennen kokouksia pidetään avointen ovien kahvituokio, jonne kaikki kiinnostuneet voivat tulla tutustumaan yhdistyksen toimintaan.