Somerolainen Varsinais-Suomen Masters -seuraa edustava aviopari Mirjam ja Esko Tynkkynen juoksivat Suomen maastojuoksumestareiksi Kotkassa.
Mirjam Tynkkynen uusi viimevuotisen mestaruutensa ja oli tutun ylivoimainen kultamitalisti N70-sarjan kahden kilometrin matkalla ajallaan 10.27. Mirjam Tynkkynen on ollut sarjassaan voittamaton, sillä hän voitti viime vuonna kaikkiaan viisi Suomen mestaruutta ja tänä vuonna tämä oli jo toinen mestaruus.
Hopeamitalisti Rauhalahti Roads Runnerssin Elina Mykkänen jäi 39 sekunnin päähän ja pronssille juossut Hämeenlinnan Tarmon Sirkka Laakso jo yli kahden minuutin päähän.
Esko Tynkkynen saavutti kultamitalinsa M70-sarjan joukkuekilpailusta, jossa hän yhdessä Tarmo Tupalan ja Harri Näppärin kanssa sai nousta korkeimmalle palkintopallille ennen Sporttiveteraanien ja Oulun Ikiliikkujien joukkueita. Esko Tynkkysen kahden kilometrin aika oli 9.49, joka henkilökohtaisesti toi 15. sijan. Naisten sarjaan VSMasters ei saanut kokoon joukkuetta.
Linnea Harala 22.
SM-maastojen toisena päivänä juostiin yleisten sarjojen ja nuorten kilpailut. Someron Esan Linnea Harala juoksi naisten neljän kilometrin kilpailussa ajallaan 16.09 sijalle 22., joka on hänen paras naisten yleisessä sarjassa juoksemansa SM-maastosijoitus.
Linnea Harala aloitti juoksun tunnustellen, mutta paransi koko ajan sijoitustaan ja nousi lopussa ennätyssijalleen.
– Maastojuoksu ei ole ikinä ollut mun vahvuus, mutta mukava kauden avaus se oli ja parempi kuin viime vuonna, kertoi vuosi sitten 30. sijalle juossut Harala.
– Treenikausi on sujunut hyvin ja toukokuun lopulla alkavat sitten ratajuoksut.