
Valtio leikkasi talousarviossaan kansalaisopistojen rahoitusta 12,5 miljoonaa euroa. Se näkyi vuoden 2024 valtionosuuksissa.
Somero-opiston kohdalla leikkausten jälkeen valtionosuustuntien määrä on 2890 tuntia. Se merkitsee 434 tunnin leikkausta vuoteen 2023 verrattuna. Euroissa opiston tulojen vähennys on 34 195 euroa.
Somero-opisto ei kajoa kurssitarjontaan, vaan tarjoaa ensi lukuvuonna saman määrän opetusta kuin aiemminkin.
Sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm sanoo, että tässä tilanteessa Somero-opiston on aiheellista nostaa hintoja.
– Somerolla hinnat ovat olleet perinteisesti erittäin alhaiset, eikä hintoja ole nostettu moneen vuoteen. Hintoja ei voi myöskään korottaa kerralla kovin paljoa vaikuttamatta asiakkaiden käyttäytymiseen. Hintoja tulee korottaa maltillisesti seuraavien vuosien aikana.
Kurssien perusmaksua nostetaan. Nykyisin perusmaksu on 12,50 euroa. Se nousee 15 euroon. Myös erikoiskurssien tuntihintaa korotetaan 0,90 eurosta yhteen euroon.
Perusmaksun jälkeen kurssi maksaa 0,50 euroa per oppitunti tavallisten kurssien osalta ja 1 euroa erikoiskurssien osalta. Erikoiskursseja ovat toteuttamiskustannuksiltaan kalliit kurssit. Tällaisia ovat muun muassa pienryhmäkurssit ja useat kädentaitojen kurssit, joissa on kalliita materiaaleja.
Sivistysjohtaja korostaa, ettei opiston lasten ja nuorten koulutuksiin kosketa eikä maksuja koroteta. Tällä halutaan taata, että lapset ja nuoret pystyvät osallistumaan opetukseen jatkossakin. Monet lapsiperheet ovat joutuneet taloudellisten haasteiden keskelle parina viime vuotena ja jotkut nuoret ovat joutuneet lopettamaan harrastuksensa taloudellisista syistä.
Sivistyslautakunta hyväksyi hinnanmuutokset, jotka pannaan käytäntöön 1. elokuuta alkaen.