Veera Pukkila otti kaupan ohjat

0
Kauppias Veera Pukkilan kesäherkku on vaniljajäätelö ja tuoreet mansikat. Nyt oli tyydyttävä ulkomaisiin marjoihin; edellispäivänä kotimaiset olivat menneet hyvin kaupaksi.

Veera Pukkila on K-Supermarket Härkätien uusi kauppias. Tämä suvi mennään kuin ennenkin.

– Äiti ja isä ovat kesän vielä apuna, mutta sitten pikku hiljaa jättäytyvät eläkkeelle. Vastuu siirtyy minulle, kertoo Veera Pukkila, miten hän on vanhempiensa, Anne ja Mika Pukkilan kanssa pohtinut järjestelyjä.

Veera Pukkila on kolmannen polven K-kauppias. Hänestä tuntuu hienolta päästä jatkamaan suvun kauppiasperinnettä Somerolla.

– Vuonna 73 pappa (Matti Pukkila) aloitti. Sukumme on pitänyt ruokakauppaa paikkakunnalla jo melkein 40 vuotta. Härkätie on minulle tuttu kauppa reilun 11 vuoden ajalta. Olen työskennellyt monissa eri työtehtävissä. Viimeksi olen ollut myymäläpäällikkönä. Olen kasvanut vähitellen tähän työhön, sanoo 35-vuotias Pukkila.

Hän on kouliutunut kaupan alan ammattilaiseksi ollessaan perheen mukana kaupan töissä. Työkokemusta on myös Forssan K-Citymarketista ja hän on suorittanut K-ryhmän kauppiasvalmennuksen.

– Lähdin tälle alalle aikoinaan sillä idealla, että haluan lopulta kauppiaaksi. Olen saanut miettiä ja sulatella ajatusta. Kyllä nyt tuntuu hyvältä. Työ innostaa ja siihen on intohimo.

Veera Pukkila sanoo vastuuta isoksi. Kaupan pitämisessä on paljon liikkuvia osia. Pitää handlata osto ja myynti, tietää tuotteista, pitää talous hallinnassa, kuunnella asiakkaita herkällä korvalla ja taitaa henkilökunnan ohjaaminen.

– Välillä hirvittää, välillä innostaa kovasti. Ei tässä helpolla pääse. Nyt ei ole parhain aika aloittaa kauppiaana. Maailman taloustilanne on sekava. Ihmiset ovat tiukoilla, katsovat hintoja ja ovat tarkempia kuin ennen. Arkena nipistetään, mutta juhliin kyllä panostetaan. Pitää vaan pysyä kilpailukykyisenä ja tarjota hyvää perustavaraa, luottaa Pukkila.

Veera Pukkila sanoo, että hän on huono ottamaan itselleen vapaa-aikaa.

– Mutta kaikkihan on järjestettävissä. Mulla on hevosia; tallilla ja kisareissuilla unohtaa muut asiat.

Kauppias on ylpeä palvelualttiista ja ammattitaitoisista henkilökunnasta. Työntekijöitä on parikymmentä.

– Me ollaan hyvä työporukka; kuin iso perhe, kehuu Pukkila.

– Mutta asiakkaat tekee meistä me. Ilman heitä ei olisi kauppaa.

Pukkilan toivoo, että olisi asiakkaita, kaupassa monipuolista tarjottavaa, kauppa näyttää hyvältä, työtiimi toimii ja kaikki rullaa.

Veera Pukkila on tyytyväinen, kun kauppaan tullessa näkymä on runsas; vastassa on paljon tuoretta tavaraa.

– Että asiakkaalla on sellainen tunne, että tekee mieli astua sisälle, kaupassa viihtyy, vastassa on ystävällisiä ihmisiä ja palvellaan. On hyvä fiilis, maalailee tuore kauppias.