Sari Pehkonen aloitti työt Someron seurakunnassa kuukausi sitten.
– Nämä viikot ovat olleet intensiivisiä. On uusi työ ja uusi paikka. Olen päässyt työn touhuun. Minut on otettu hyvin vastaan, kertoo papiksi tänä keväänä vihitty Pehkonen.
Nuoruuden kutsumus oli opiskella teologiaa. Tie vei kuitenkin viestinnän pariin.
– Asioita tapahtuu. Menin suomi toisena kielenä -sijaiseksi ja jäin sille tielle. Opiskelin työn ohella, luin kotimaista kirjallisuutta ja suoritin äidinkielenopettajan pätevyyden.
Pitkään hän opetti pääasiassa luku- ja kirjoitustaidottomia tai heikon koulutustaustan omaavia aikuisia Vantaalla työvoimapoliittisessa kotoutumiskoulutuksessa.
– Pidin työstäni. Se ei ollut pelkkää suomen kielen opettamista, vaan myös kulttuurin ja yhteiskuntarakenteiden. Välillä oli oltava sosiaalityöntekijä, psykologi ja äidin korvike.
Pehkonen sanoo maan kielen oppimisella olevan suuri merkitys sopeutumiseen yhteiskuntaan.
– Jos et osaa etkä ymmärrä kieltä, voi tuntea itsensä tyhmäksi ja osaamattomaksi. Kuin ei olisi ihmisarvoa. Ei voi tehdä oikein mitään.
Pakolaisten joukossa on korkeasti koulutettuja, mutta arvosanoilla ei ole merkitystä, jos ei osaa maan kieltä.
– Kaikki on aloitettava alusta; siitä mihin rakentaa oma identiteetti. Monella on traumataustaa ja takana kovia kokemuksia. Perhe oli saattanut jäädä kotimaahan ja oli huoli kaukana olevista. Se on valtava palapeli hoidettavaksi.
Sari Pehkonen on kuullut usein suomen olevan vaikea kieli. Hän sanoo, että se on siltä osin helppo, että suomen kieli kirjoitetaan samoin kuin lausutaan.
– Mutta heille, jotka eivät ole tottuneet käyttämään kielen rakenteita, joilla ei taustaa kielen opiskeluun, se on vaikea. Joukossa on myös heitä, jotka eivät osaa lukea omalla äidinkielellään.
Teologian opiskelu kyti mielessä
– Ajattelin, että suomen kieltä opettaessani palvelen ihmisiä. Mutta se ei riittänyt. Teologia nakutti päässä. 2019 tein päätöksen, että pitää katsoa tämä kortti loppuun. Ajattelin suorittaa perusopinnot, jotta näen, onko minusta tähän. Teologia vei mennessään.
2022 hän haki maisteriohjelmaan, ja valmistui 2024 maaliskuussa.
– Se oli kutsumus. Teologia imaisi; ihmisen rooli koko systeemissä. Keitä me olemme, mitä me teemme ja mihin olemme menossa. Aina ei löydy vastauksia.
Sari Pehkosta kiinnostaa ihmisen psykofyysinen kokonaisuus ja ihmisen suhde Jumalaan.
Someron seurakunnassa hän vastaa nuorisotyöstä, ja puolet on peruspapin työtä.
– Tykkään rippikoulutyöstä. Uskon, että pedagogisesta asiantuntijuudesta on suuri hyöty työssäni.
Hän haluaa olla kaikkien pappi. Helposti lähestyttävä ja jota voi kiskaista hihasta, kun on asiaa, eli matalankynnyksen pappi.
– En voi olla kuin oma itseni.
Myös seurakunnassa toiminen on Pehkoselle tuttua, sillä hän on ollut puolet elämästään messuavustajana. Hän on ollut myös luottamushenkilönä seurakuntaneuvostossa Helsingissä.
Lapsuus on liian lyhyt
Sari Pehkonen on katsonut huolissaan nykyisen hallituksen leikkauksia, jotka ovat kohdistuneet koulutukseen ja mielenterveyteen. Hänestä on lyhytnäköistä ottaa varoja nuoriin kohdistuvista palveluista.
– Nuorten auttaminen on satsausta tulevaisuuteen.
Sari Pehkonen on nähnyt nuorilla olevan puutetta toivosta. Hän haluaa valaa nuoriin toivoa. Mutta miten?
– Vaikka on ongelmia, huolia, tuntuu turvattomalta ja ympärillä sattuu ja tapahtuu, niin silti meillä on toivoa ja mihin voi luottaa. On elämää ja sisäisen toivon lepatusta.
Sari Pehkosesta on tärkeää olla läsnä lapsen ja nuoren elämässä; huomata toinen, kuunnella ja tukea.
– Lapsuus on liian lyhyt ja nuoruus alkaa liian aikaisin. Nuoret ovat mieleltään ja taidoiltaan vielä lapsia. Lapsuus loppuu liian aikaisin.
Pehkonen halua kertoa toivosta ja Jumalasta.
– Elämä, Jumala kantaa. Saamme olla erilaisia, epäonnistua ja aloittaa alusta. Riitämme sellaisina kuin olemme. Sitä kautta tulee toivo. Jumalassa meillä on toivo. On pysyvää ja vakaata, johon voi turvautua. Tätä haluan välittää kaikille ihmisille.
Sillä lailla ne lähtevät
Sari Pehkosen koti on Vantaalla, jossa asuvat aviomies ja perheen kuopus (s. 2005). Esikoinen (s. 1999) on lentänyt jo pesästä. Kuopus on lähtökuopissa, kun syksyllä on ylioppilaskirjoitukset ja sen jälkeen intti edessä.
– Sillä lailla ne lähtevät, huokaa kahden lapsen äiti.
48-vuotias Pehkonen sanoo pariskunnalla olevan mietintä meneillään, mihin asetutaan, kun jäädään kaksin.
– Mies on tietomallikoordinaattori ja pystyy tekemään etätöitä, ja on valmis muuttamaan. Me tykätään liikkua luonnossa. Lapissa ovat sielunmaisemat, kertoo Pehkonen, joka on lähtöisin Kainuusta.
Someron pappi käy kuntosalilla.
– Kun rautaa nousee ja huomaa kehittyvänsä, niin väsymys ja ylivireys purkautuvat.