Viime viikon lauantaina 15.6. oli tasan 200 päivää TE-uudistuksen alkuun. Ajankohdasta uutisoitiin valtakunnallisesti muun muassa Kuntaliiton viestintäkanavissa. Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu valtiolta siirtyy kunnille 1.1.2025. TE-palveluista tulee vuoden 2025 alussa osa jokaisen kunnan lakisääteisiä tehtäviä ja sitä kautta osa jokaisen kunnan peruspalveluja.
Salon kaupunki, Someron kaupunki, Koski Tl kunta ja Marttilan kunta muodostavat vuoden alusta alkaen yhteisen työllisyysalueen. Salon kaupunki toimii alueen vastuukuntana. Tämä tarkoittaa sitä, että Salon kaupunki vastaa palveluiden tuottamisesta sekä ottaa vastaan liikkeenluovutuksessa valtiolta siirtyvät työntekijät.
Salon työllisyysalueen valmistelut etenevät suunnitellun aikataulun mukaisesti
Valmistelutyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä alueen kuntien/ kaupunkien, Varsinais-Suomen TE-toimiston, ELY- ja KEHA-keskuksen sekä keskeisten sidosryhmien kanssa. Säännöllisiä tapaamisia on lähes viikoittain. Suunnittelutyön pohjana on Salon työllisyysalueen järjestämissuunnitelma, joka on hyväksytty kaikkien kuntien valtuustoissa syksyllä 2023.
– Tällä hetkellä valmistellaan tehtävien siirtymiseen liittyen muun muassa työllisyysalueen ensimmäistä eli vuoden 2025 talousarviota, kertoo projektipäällikkö Salla Seppälä.
– Yhteistyö kuntien kesken on ollut koko valmistelun ajan sujuvaa. Ennen kesälomia vedetään vielä yhteen kevään osallisuustyöskentelyn tulokset syksyn palvelusuunnittelun tueksi, Seppälä jatkaa.
TE2024-uudistuksen myötä TE-toimistot lakkautetaan. Salon kaupungin palvelukseen on siirtymässä 1.1.2025 alkaen 46 henkilötyövuotta Varsinais-Suomen TE-toimistosta ja ELY-keskuksesta.
Tämän hetken (19.6.2024) tietojen mukaan Salon työllisyysalueen palvelupisteiden sijainnit 1.1.2025 alkaen ovat:
- Salon palvelupisteet: Waltti (Salorankatu 5 – 7), Torikatu 4, Voimala (Vilhonkatu 2) ja Salon kaupungintalo (Tehdaskatu 2)
- Someron palvelupiste: Jukola, Jukolantie 3
- Koski Tl kunnan palvelupiste: Kunnanvirasto, Härkätie 5
- Marttilan palvelupiste: Kunnanvirasto, Härkätie 773