Baddingin kulmilla

0
Rauli Badding Somerjoki on asunut Kalliossa. Kirjaan hän on saanut oman osuutensa Baddingin tie.

Teksti Eija Komu, kuvat Merja Ryhtä

Rauli Badding Somerjoen (1947–1987) kotimökkiin Hirsjärvellä pääsee tutustumaan perheenjäsenten ollessa paikalla, ja Someron vanhan hautausmaan puolella sijaitsevalle haudalle voi viedä kukkasen kunnioittaakseen Suuren Tulkitsijan muistoa.

Mutta Baddingin jalanjäljillä voi kulkea katu kadulta Helsingissä, missä hän asui pieniä poikkeamia lukuun ottamatta aikuisikänsä. Kallion ja Alppiharjun kulmat olivat Baddingin kaupunkimaisemaa, vaikka hän kutsuikin Helsinkiä ”kivikyläksi”. Monelle saattaa olla yllätys, että Badding käväisi myös syntymässä Helsingissä; näin siksi, että aiempi kotisynnytys oli Elina-äidille liian rankka.

Tietokirjailija, kaupunkiopas ja kulttuurialan freelancer Juhani Styrman ja kuvataiteilija Tiina Tainio ovat työstäneet mainion kaupunginosakirjan Kirjava Kallio (Reuna Publishing House Oy 2024). Se kertoo kaupunginosan rakennusten historiasta ja sujauttelee väliin eloisia anekdootteja niiden asukkaista.

Badding-faneja kiinnostaa varmasti yksityiskohtainen selostus Baddingin asuinpaikoista kortteli korttelilta.

Mukaan on otettu myös joitakin tämän tilapäisasuntoja. Baddingin viimeinen koti sijaitsi Aleksis Kiven katu 12:ssa. Sen seinään on nyttemmin kiinnitetty taiteilijaa kunnioittava muistolaatta.

Tiina Tainion piirroskuvitus on ilmeikästä ja tarkkaa. Mukana on myös piirrosjäljennös valokuvasta, jossa Badding ylittää Helsinginkatua.