Elävä kirjasto on nimensä veroinen. Sen kirjat ovat ihmisiä, jotka kertovat oman tarinansa. Menetelmänä elävä kirjasto pureutuu ennakkoluuloihin ja stereotypioihin. Yhdeksäsluokkalaisille järjestettyyn päivään oli saatu tällä kertaa kahdeksan henkilöä kertomaan elämästään. Aiheina olivat muun muassa masennuksesta parantuminen, lyhytkasvuisuus ja seksuaalivähemmistöön kuuluminen.
– Järjestimme ensimmäisen elävän kirjaston kymmenisen vuotta sitten. Teemme tämän yhteistyössä koulun, nuorisopalveluiden ja kirjaston kanssa, kertoo draamaopettaja Helena Jalo Kiiruun koulusta.
Synnynnäistä sydänvikaa sairastava Krista Mannermetsä Turusta oli elävässä kirjastossa mukana ensimmäistä kertaa.
– Lähdin mukaan, kun pyydettiin. Tämä oli minulle vieras konsepti, joka kuulosti heti mielenkiintoiselta. Näkökulman laajentaminen ja oman tarinan kertominen nuorille houkuttivat, avaa toimintaan mukaan lähtemistä Mannermetsä.
– Kerron nuorille elämästäni sydänvian kanssa; siihen liittyvistä rankoista kokemuksista ja haasteista päätyen selviytymisnäkökulmaan. Olen edelleen tänään tässä hengissä ja koen pystyneeni kääntämään kaiken koetun voimavaraksi ja vahvuudeksi.
36-vuotias Mannermetsä jäi viime vuonna eläkkeelle. Takana on lukion jälkeen suoritettu matkailualan perustutkinto. Sairaanhoitajan opinnot nainen joutui jättämään sairauden vuoksi kesken.
– En pysty kaikkeen samaan kuin muut. Sanomani onkin, että haasteista voi selviytyä, eivätkä ne tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
Mannermetsä on aktiivinen toimija järjestökentällä.
– Kuulun potilasjärjestöön, olen mukana sekä alueellisessa- että valtakunnallisessa toiminnassa. Osallistun tapahtumiin ja olen vapaaehtoispuolella mukana. Toimin koulutettuna vertaistukihenkilönä ja olen erilaisissa työryhmissä. Sydänasiat ovat lähellä sydäntäni, ihan kirjaimellisesti.
– Tämä kokemus on uusi sekä minulle että nuorille, olemme yhdessä uuden äärellä. Nuoret ovat kuunnelleet tarinaani hyvin. Minulle kokemus on ollut mielenkiintoinen, olen ihmisenä avoin ja minun on helppo kertoa elämästäni. Hienoa, että minua kysyttiin tähän mukaan, muotoilee Mannermetsä.
Helena Jalo keräsi nuorilta palautteita kysymällä: Mitä terveisiä haluat lähettää kirjoille? Eräs palaute kuului seuraavasti: Kiitos, että kerroit tarinasi ja sait minut ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta.