
Helmiläiset saapuivat Helsingistä luonnonrauhaan Somerolle
Leena Nieminen laittaa hiiliä grilliin pihallaan Sulkinojantien varressa. Sauna on lämpiämässä. Alpakkojen tuojat nostavat aitausta pystyyn. Istuinryhmiä on aseteltu pitkin nurmikkoa.
Ei aikaakaan, kun linja-auto saapuu ja sieltä pelmahtaa pihaan yli 40 henkeä. Niemisen kutsumat kesäretkeläiset Mielenterveysyhdistys Helmistä Helmi-talolta Helsingin Vallilasta ryhtyvät viettämään rentoa suvipäivää.
Leena Nieminen teki pitkään vapaaehtoistyötä mielenterveysyhdistys Helmissä. Hän on vetänyt esimerkiksi kädentaitojen ryhmää. Pari vuotta sitten hän muutti Somerolle, jossa hänellä on sukulaisia.
– Halusin kutsua stadilaiset kesäretkelle tänne peltojen keskelle saunomaan ja grillaamaan.
Yhdistyksen vastaava toiminnanohjaaja Johanna Norring kertoo olevan harvinaista, että heitä kutsutaan näin pitkien matkojen päähän.
– Mutta lähelle teemme pikku retkiä viikoittain. Olemme esimerkiksi menossa katsomaan taidetta, luontoretki on tulossa ja reissu Skatan tilalle Vuosaareen. On tosi tärkeää, että ihminen pääsee joskus etäälle normaaleista ympyröistä.
Samaa sanoo retkellä mukana ollut Arto Ivanoff, joka tunsi entuudestaan Someroa, sillä hänen vanhemmillaan oli ollut aikoinaan mökki Särkijärvellä.
– Hyvä päästä arkirytmistä ja ruuhkista pois.
Samoilla linjoilla on Pertti Matikainen.
– Kiva lähteä välillä Hesasta ja nähdä luontoa.
– Minä tykkään siitä, että voi mennä metsään kävelemään ja etenkin istua veden äärellä. Luonnossa rauhoittuu, toteaa Maarit, joka toivoo sukunimensä pysyvän salassa.
– Retkillä näkee uusia paikkoja ja ihmisiä. Olen ystävystynyt esimerkiksi Maaritin kanssa; iällä ei ole ystävyydessä merkitystä, toteaa Maaritin vierellä istuva kolmikymppinen nainen, joka mielellään kertoo asioista, mutta haluaa pysyä kasvoillaan ja nimellään poissa julkisuudesta.
Nelikko pohtii, milloin he ovat tyytyväisimmillään.
– On hyvä olo, kun on ihmisiä, ystäviä ympärillä. Kun pääsee metsään, yleensäkin kun on luonnossa. Kun näkee jotain uutta. Kun voi osallistua. Tai kun voi vain olla.

Helmissä saa seuraa
Mielenterveysyhdistys Helmiä ja sen ylläpitämää taloa he kehuvat paikaksi, joka kohentaa heidän elämänlaatuaan.
– Siellä on hyvä henki. Saa sisältöä elämään, eikä tarvitse olla pelkästään kotona sängyssä tai maata sohvalla.
Ivanoffista se on mukavaa, että ihmiset ovat rauhallisia; eivät riitele. Hän kiittää superpositiivisia ohjaajia.
– Helmissä saa seuraa ja hyvää ruokaa. Aamiainen ja lounas ovat edullisia. Helmen kautta pääsee uimahalliin halvemmalla, kertoo matkassa mukana ollut.
Talo tarjoaa monenmoista mielenterveyttä tukevaa ja aktivoivaa toimintaa, kuten askartelua, musisointia, karaokea, liikuntaa ja keskustelua. Sen myötä osallisuuden kokemus kasvaa, yksinäisyys ja syrjäytymisriski vähenee ja arjenhallinta ja itsenäisyys lisääntyvät.
– Sekin on mukavaa, ettei tarvitse välttämättä puhua, tehdä ja osallistua, vaan voi vain olla ja seurata.
Johanna Norring sanoo Helmi-talon olevan kaikille avoin paikka. Se on kaikkien, kuten mielenterveystoipujien matalan kynnyksen kohtaamispaikka ja toimintayhteisö, jossa vertaisuus ja yhteisöllisyys ovat kantava voima. Vastaavanlaisia tarvitaan ympäri Suomen.
– Se ei ole hoitolaitos, eikä siellä kysytä diagnoosia eikä lähetettä. Jokainen saa olla oma itsensä ja osallistua toimintaan omien voimavarojensa mukaan.
Helmin toiminta koostuu ryhmistä, retkistä ja tapahtumista, vapaaehtois- ja tukihenkilötoiminnasta sekä yksilö- ja ryhmämuotoisesta palveluohjauksesta.
Kohderyhmänä ovat täysi-ikäiset, pitkäaikaissairaat ja työelämän ulkopuolella olevat sekä osatyökykyiset mielenterveystoipujat.
– Toipuja tarvitsee päiviin rakennetta ja sisältöä, jotta arjenhallinnan valmiudet ja toimintakyky pysyvät yllä ja vahvistuvat. Yksinäisyyden kokemuksen väheneminen ja sosiaalisten kontaktien lisääntyminen aktivoivat toipujaa ja ehkäisevät syrjäytymistä. Itsenäisen toimijuuden tukeminen ja onnistumisen kokemuksien tarjoaminen lisäävät toipujan voimavaroja, toteaa ohjaaja Johanna Norring.
Helmin toimintaa tukevat taloudellisesti STEA, Helsingin kaupunki sekä yksityiset lahjoittajat.