Kesälomareissu Somerolta Lappiin vuonna 1960

Teksti Olivia Luhtala

Kesällä1960 Olavi Hirvenoja ja Jouko Palander päättivät lähteä Someron Kultelasta lomamatkalle, jonka aikana oli tarkoitus käydä katsomassa nähtävyyksiä ja päästä aina Lappiin asti. Puolitoista viikkoa kestäneen matkan varrelle mahtui paljon paikkakuntia ja monenlaisia sattumuksia.

Siihen aikaan molemmat ajoivat työkseen Jouko Palanderin isän kuorma-autoja. Olavi ajoi säiliöautolla bitumia asvaltin valmistukseen, kun taas Joukon hommana oli ajaa meijeriltä maitoa Someron kauppoihin aamuisin.

– Isältä sitten kysyttiin, olisiko mahdollista pitää siitä muutama päivä kesälomaa. Isä lupasi tuurata Olavia sen ajan ja Vartemaan Heikki lupasi tuurata minua, Jouko Palander aloittaa kertomuksensa.

– Olavilla oli vanha Skodan farmariauto, minkä kanssa reissua oli tarkoitus tehdä. Minä olin vasta 18-vuotias ja juuri saanut ajokortin, joten silloin 31-vuotias Olavi sanoi, että minä saisin sitten ajaa. Niinhän minä ajoinkin melkein koko matkan.

Olavi Hirvenoja asui Vartemaalla, joten ennen lähtöä täytyi puhua Vartemaan kauppiaalle, Maijulle, että työmiehet ovat lähdössä kesälomalle.

– Hän sanoi, että mihinkään ei lähdetä ennen kuin heinät on seipäällä! Lopulta sen viikon keskiviikkona puolenpäivän aikoihin näin viimein oli, ja pääsimme lähtemään.

Asikkala ja Kangasniemi

Somerolta kun lähdettiin, ensin mentiin Hämeenlinnaan ja siitä sitten Evon kautta oltiin menossa Lammille. Evolla on tien reunassa kauniita järvimaisemia, joten siihen pysähdyttiin ensimmäisen kerran ja keitettiin retkikahvit.

– Silloin oli juuri tullut käyttöön camping-kaasu, jonka kanssa mekin yleensä kaikki kahvit keiteltiin ja ruuat tehtiin, kertoo Palander.

Esimerkiksi uudet perunat ja silli oli helppo ateria valmistaa. Kahviin laitettiin Vuokko-kermaa, joka pärjäsi ilman kylmäsäilytystä. Ruokatavaroita säilytettiin koko matkan ajan pahvilaatikossa.

Matka jatkui Lammin kautta Asikkalaan. Matkalaiset lukivat etukäteen, että Asikkalan Pulkkilanharjulla on leirintäalue, johon hekin päättivät mennä.

– Siihen aikaan sinne piti mennä lossilla, vaikka nykyään paikalla on kyllä sillat.

Teltta saatiin pystyyn, siellä vietettiin ensimmäinen yö, ja aamulla käytiin Päijänteessä uimassa.

Ajatuksena oli, että Kuopio olisi ollut seuraava kohde, mutta he päätyivätkin ensin Kangasniemelle, josta puhuttiin jo silloin, että se oli Suomen kaunein kirkonkylä.

– Minulle se oli ensimmäinen kosketus Puulaveteen. Katseltiin vain, että onpas kaunis järvi. 15 vuoden päästä tuli sen järven rannalle mökkikin rakennettua.

Pieksämäki, Kuopio ja Siilinjärvi

Siitä lähdettiin jatkamaan Pieksämäen suuntaan, ja kun matkaa oli jäljellä 50 kilometriä, auton rengas tyhjeni. Vararengas piti vaihtaa ja sillä päästiin Pieksämäelle asti.

Kysymällä löytyi rengaskorjaamo, jossa paljastui, että renkaaseen oli mennyt hevosenkengän naula.

– Se oli kuulemma yleisin rengasrikon syy seudun hiekkateillä.

Kaksikko odotteli renkaanvaihtoa kahvilassa tunnin verran, ja viereisessä pöydässä istui ukkoparlamentti, johon kuului viisi tai kuusi paikallista miestä.

– Siinä kuulimme ensimmäisen kerran oikein aitoa savon kieltä.

Molemmilla oli vähän naurussa pidättelemistä, sillä olihan se hauskaa kuunneltavaa, kun ei ollut savon murretta koskaan kuullut.

Kuopiossa piti kiivetä tietenkin Puijon näkötorniin katselemaan kaupunkia. Sama torni on siellä edelleen, vaikka se onkin aika matalan näköinen uudempaan torniin verrattuna.

Sieltä jatkettiin Siilinjärvelle, missä piti mennä katsomaan Pisan mäkeä, joka sijaitsee melko lähellä nykyistä Tahkovuoren laskettelukeskusta. Ilta alkoi jo lähestymään, joten he pystyttivät teltan mäen alle auton viereen ja lähtivät kiipeämään mäkeä ylös ja katsomaan auringonlaskua.

 

Iisalmi ja Puolanka

Aamukahvien jälkeen matka jatkui Iisalmelle, jossa matkaajat näkivät suuren joukon ihmisiä kerääntyneen pienen huoltoaseman pihalle.

– Siellä paistettiin ison valurautaisen pannun kanssa muurinpohjalättyjä. Sellaiset piti tietysti ostaa!

Kajaanissa he kävivät torilla ja katselivat joen keskellä olevaa Kajaanin linnaa.

Paltamolla Oulunjärven rannassa oli erityisen kaunis leirintäalue, jossa vietettiin yksi yö. Aamupäivällä jatkettiin matkaa pohjoiseen kohti Puolankaa.

– Siellä nähtiin paljon ihmisiä kulkemassa polkupyörällä vaaranrinnettä ylös ja toista alas. Siinä kohtaa oli lauantai-ilta, joten päättelimme, että siellä on varmaan tanssit. Seurasimme pyöräilijöitä ainakin 20 kilometriä, mutta aina niiden määrä vaan lisääntyi.

Lopulta löytyi kuin löytyikin seurojentalo, jossa oli tanssit. He ajattelivat mennä katsomaan ja ostivat liput. Ihmisiä oli paljon ja heinäkuisen ilman lämpö tuntui sisällä, joten ikkunoita pidettiin auki.

– Tietenkin mentiin tyttöjä hakemaan tanssimaan. Minulle yksi tyttö sanoi puhettani kuultuaan, että sä oletkin varmaan Turusta. Minä vastasin, että siitä aika läheltä. Arvasin nopeasti, että hän oli puolestaan Helsingistä.

– Kahvilan puolella minua ja Olavia alettiin hiukan tönimään, kun oltiin uutta ja vierasta väkeä heidän tansseissa. Siellä myös tuoksui hieman pontikka, joten päädyttiin siihen, että meidän olisi varmaan parasta lähteä ennen kuin saamme selkäämme. Yhtä kappaletta enempää ei tanssittu.

Kello alkoi käydä jo puoltayötä, kun he pääsivät perille Pudasjärvelle. Leirintäalue siellä sijaitsi aivan hautausmaan aidan vieressä.

– Olavi sanoi, että siitä kun auto pysähtyi ei mennyt varmaan enempää kuin viisi minuuttia, kun minä jo nukuin teltassa.

Rovaniemi ja Saariselkä

Aamupäivällä lähdettiin Rovaniemen suuntaan. Aika pitkälle oltiin ajettu, kun mäentöppyrän takaa paljastui todella paha kelirikkopaikka, johon oli kaatunut moottoripyörä. Kuljettaja yritti saada Jawan pyöräänsä sieltä irti.

Skodalla pääsi juuri ja juuri ajamaan kelirikkopaikasta yli, joten Jouko ja Olavi pysähtyivät katsomaan tilannetta.

Kuljettajapoika sanoi, ettei hänellä ollut mitään hätää, mutta hänellä oli kyydissä tyttöystävänsä, jonka piti päästä töihin Rovaniemen sairaalaan.

– Emme me edes nähneet, että ojassa oli vettä, mutta tyttö yritti siinä vähän vaatteitaan ja kasvojaan puhdistaa kaatumisen jäljiltä.

Luvattiin tietenkin sitten viedä tyttö töihin Rovaniemelle. Hän taisi olla vieläkin siitä onnettomuudesta sen verran shokissa, että ei paljoa muuta puhunut, kun ohjeisti meidät sairaalaan.

Kaupungin keskustassa he ihmettelivät, miten olikin kulunut vasta 15 vuotta Lapin sodasta ja siitä, kun saksalaiset tuhosivat Rovaniemen. Se oli hieno kaupunki jo silloin. Sodan jälkeen sinne oli rakennettu myös maantie- ja junaliikenteelle tarkoitettu pitkä rautainen silta, jonka yli ei autolla päässyt silloin kun juna ylitti sitä.

– Kaipa se silta on vieläkin siellä rautatiesiltana.

Kun he olivat jossakin Rovaniemen ja Sodankylän puolessa välissä, kuului vaihdelaatikosta yhtäkkiä kauhea rohina. Auto työnnettiin kangasmetsän kuivaan ojaan siten, että sen alle pääsi ryömimään.

Vaihdelaatikon kannen alta paljastui, että synkronilaite oli mennyt pois paikaltaan. Siellä olisi ollut tarkoitus olla neljä jousitettua kuulaa pitämässä sitä paikallaan, mutta yhtä niistä ei löytynyt lainkaan.

Muu ei auttanut kuin jatkaa seuraavana aamuna matkaa. Vaihdelaatikon ja öljyt he pistivät takaisin paikoilleen, mutta koko ajan he pelkäsivät, mihin yksi kuula oli mennyt.

Päästiin Saariselälle asti. Kun noustiin ylös Kaunispään rinnettä, puolessa välissä mäkeä Skoda pysähtyi.

– Konepellin avasimme ja saimme tietää, että johto, joka tulee puolasta virranjakajan kanteen, oli katkennut, koska huonosti asennettu puola oli lämmennyt liikaa.

Johto puhdistettiin ja laitettiin paikalleen, ja onneksi auto lähti taas käyntiin.

– Kaunispää on ensimmäinen tunturi, jonka päältä oikeasti alkaa näkymään Lappi. Nykyään tie ei kulje yhtä lähelle tunturin huippua kuin silloin.

Rinteessä kävellessä näkyi vielä silloin sodan jälkiä, kuten kiväärin hylsyjä ja muuta tavaraa, jota ei ollut ehditty vielä puhdistamaan.

Inari, Kemijärvi ja Kuusamo

Huoltoasemat olivat siihen aikaan melkoisia autotarvikeliikkeitä. Eräältä Ivalon huoltoasemalta löytyi uusi Skodaan sopiva puola, joka vaihdettiin autoon. Siitä jatkettiin matkaa Inariin ja pohdittiin matkan jatkoa.

– Mieli olisi tehnyt käydä Norjassa asti, mutta autosta oltiin epävarmoja ja huomattiin, ettei meillä kummallakaan ollut passia. Eihän meistä kumpikaan ollut edes koskaan käynyt ulkomailla.

Inarijärven rannalla leirintäalueella vietetyn yön jälkeen miehet päättivät kääntyä etelään päin ja tulla Itä-Suomen kautta kotiin.

– Rovaniemen kautta kun oltiin tultu, niin nyt päätettiin ajaa Kemijärvelle.

– Kemijärven rannalla oli hieno uusi leirintäalue. Telkkarista ollaan katsottu näin myöhemmin Kemijärvelle sijoittuvaa Taivaan tulet -sarjaa, josta nähtiin, että sama leirintäalue taitaa olla siellä vieläkin.

Aamulla he lähtivät ajelemaan Kuusamon suuntaan. Kun he pysähtyivät Kitkajärvien väliselle pitkälle puusillalle katselemaan maisemia, auto ei liikkunutkaan enää mihinkään.

– Melkein arvattiinkin jo, mikä siellä oli: kardaani pyöri ja toinen taka-akseli oli poikki.

Ennen sillan rakentamista sen tilalla oli ollut lossi. Niinpä Skoda työnnettiin sillan toiseen päähän lossilaiturille, jossa yritettiin sitten saada taka-akselia pois autosta. Oltiin vasta remontin alussa, kun Olavi huomasi, että sillan toisessa päässä oli pari emäntää varmaankin linja-autoa odottamassa.

Sillä hekin pääsivät Kuusamoon. Varaosaliikkeestä Kuusamosta ei löytynyt oikeanlaista taka-akselia.

Oulun liikkeestä tilattiin sellainen, ja sen oli määrä tulla linja-auton kyydissä seuraavana päivänä.

– Kysyttiin sitten, mihin siellä Kuusamossa pääsisi yöksi nukkumaan ja meidät ohjattiin kansanopistolle, jossa oli kesähostelli.

Somerolaiset kiertelivät hieman keskustaa ja näkivät, että siellä mainostettiin samana vuonna avattua 75 kilometrin Karhunkierrosta.

– Silloin ei ollut mahdollisuutta sitä kiertää, mutta se jäi mieleen. Siitä kuuden vuoden päästä palattiinkin kiertämään karhunkierros morsmaikku Sinikan kanssa.

Seuraavana aamuna he menivät taas varaosaliikkeeseen. Vieläkään ei ollut akselia tullut, mutta sieltä sanottiin, että se tulee varmaan huomenna.

– Käveltiin takaisin hostellille, jossa hoitaja kertoi arvanneensa, että näin kävisi. Hän ei ollut ottanut edes lakanoita vuoteistamme pois.

Miehet kävivät syömässä, nukkuivat yön yli ja siitä seuraavana päivänä oli akseli tullut varaosaliikkeeseen. Melko nopeasti he pääsivät linja-autolla takaisin Kitkajärvien viereen sillanpieleen.

Sitten he huomasivat, että vanhassa akselissa oli ristitappi, jolla veto siirretään perästä akseliin, mutta uudessa ei sitä tappia ollut.

– Camping-kaasulla koitettiin lämmittää sitä tappia, jotta saataisiin se irti ja siirrettyä vanhasta akselista uuteen. Oltiin vasaroitu sitä tappia vähän molemmista päistä, jotta saataisiin se irti, mutta ei tiedetty, mistä se parhaiten lähtisi.

Olavi Hirvenoja lähti lainaamaan viereisestä talosta kovasinta, jos se auttaisi saamaan tapin irti. Kovasin tarkoitti Somerolla viikatteiden ja kirveiden teroittamiseen käytettyä työkalua. Häntä ei vaan kuulunut reissusta takaisin.

Lopulta Olavi palasi hiomakivi kädessään takaisin. Talossa asuva perhe ei ollut tuntenut kovasinta, vaan heillä sama työkalu kulki nimellä liippi. Sellaisen Olavi oli lainaan saanut.

Liipin kanssa he saivat hiottua akselin päästä vasaralla tehdyt ryysteet pois. Puolenpäivän maissa tappi ja akseli olivat taas paikallaan, ja Skoda oli taas ajokunnossa.

Liperi, Savonlinna ja Lappeenranta

– Siinä kohtaa meillä alkoivat rahavarat olla jo pikkuhiljaa lopussa. Akseli ja puola olivat maksaneet tietysti aika paljon ja Skoda kulutti muutenkin siihen aikaan 10 litraa bensaa sadan kilometrin matkalla.

Karttaa katsoessa he huomasivat, että sopivan matkan päässä Joensuun vieressä oli Liperi, johon oli muuttanut eräs kultelalainen perhe.

Liperiin päästyään he kysyivät Vänttisen pajaa ja heille kerrottiin, että se oli aivan lähellä, melkein keskellä kylää. Vänttiset olivat rakentaneet sinne uuden hienon autokorjaamon, jonka yläpuolella perhe asui.

Vänttiset olivat kotona ja heistä oli mukavaa nähdä Kultelan väkeä pitkästä aikaa.

– Saimme nukkua lasten kamareissa, sillä perheen poika oli lähtenyt Joensuuhun opiskelemaan insinööriksi ja tytär oli kylässä kaverinsa luona.

Emäntä oli sattumalta juuri sinä päivänä paistanut karjalanpiirakoita.

– Me emme varmaan olleet syöneet koko päivänä mitään, joten ei aikaakaan, kun koko suuri kipollinen piirakoita oli jo kadonnut. Siitä asti ollaan oltu karjalanpiirakoiden suuria ystäviä.

Seuraavana aamuna Vänttisten poika Mauri tuli Joensuusta kotiin käymään. Hän halusi kertoa Joukolle ja Olaville, miten he pääsisivät jatkamaan matkaa hienoa tietä pitkin ja lähtikin näyttämään tietä omalla autollaan.

Rääkkylää kohti lähdettiin, ja matkan varrella oli muun muassa yksi pitkä lossimatka.

– Vähän olisimme halunneet jatkaa samana päivänä aina Somerolle asti, mutta Savonlinnaan päästiin ja siellä tietysti piti pysähtyä: onhan Savonlinnassa Olavinlinna ja kyydissä oli Olavi.

Silloin Olavinlinnaan piti mennä veneellä. Se oli vielä melko vaatimattomassa kunnossa, mutta oli se kuitenkin turistikohde opastettuine kierroksineen.

– Saatiin opaskirjaa lukemalla tietää, että Lappeenrannan satamassa oli tervahöyry Prinsessa Armaada, jossa oli myös kahvila. Tiesimme sen ravintolalaivan elokuvasta Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta. Siellä piti tietenkin pysähtyä.

Kouvolan kautta päästiin Lahteen, mutta päivä oli ollut jo pitkä ja kello alkoi lähestyä puoltayötä sunnuntai-iltana.

– Oltaisiin ehkä juuri jaksettu Somerolle, mutta työmiehiksi meistä ei olisi ollut heti aamulla. Siksi päätettiin jäädä Lahteen vielä yhdeksi yöksi. Skoda ajettiin Salpakankaan männikköön ja nukuttiin autossa sisällä.

 

Paluu Somerolle

Hämeenlinnaan he ajelivat rauhassa. Jouko oli edellisenä talvena ollut mukana ajamassa paperipuuta Hämeenlinnan Kalvolan Kanajärveltä Turkuun.

– Talvella oli jäänyt mieleen Kanajärven kartano, jossa nyt päätimme poiketa. Sinne ei valitettavasti silloin päässyt lähemmäs kuin portille.

Kartano avattiin yleisölle vasta vähän myöhemmin, kun siitä tehtiin sen entisen asukkaan, Emmanuel Kanajärven, kotimuseo. Kanajärvi oli ollut Ruotsin vallan aikaan Tukholmassa valtiopäivämiehenä ja sen lisäksi hänellä oli ollut harvinainen 700 kirjan kotikirjasto jo silloin 1700-luvulla.

Maanantai-iltapäivänä matkalaiset saapuivat Kanajärven ja Tammelan kautta lopulta takaisin Somerolle, ja pääsivät taas nauttimaan Vartemaan Maijun keittämistä kahveista.

– Kaunispää ja Saariselän tunturit olivat yksi parhaiten mieleenpainuneista maisemista. Tuon matkan varrella se oli ainoa hetki, jolloin näki avotunturia.

– Kyllä silti parhaiten mieleen jäivät kaikki eri kaupungit ja leiripaikoista erityisesti Pulkkilanharju, Jouko Palander tiivistää.