
Tärkeää tarjota nuorelle hyvä kokemus työelämästä
Kesä yhdistää nuoren ja työn. Usean nuoren kohdalla työelämä alkaa kesätöistä. Tärkeää on taata nuorelle turvallinen ja hyvä polku työelämään.
– Nuoret työntekijät ovat ikänsä ja vähäisen kokemuksensa takia erityisen suojelun tarpeessa. Heidät on perehdytettävä huolellisesti turvallisiin työtapoihin. Työssä käytettävien koneiden ja laitteiden on oltava ehdottoman turvallisia, myös häiriötilanteissa, korostaa työsuojelutarkastaja Saila Lähdesmäki Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Nuoren kannalta oleellista on ottaa selvää työelämän pelisäännöistä.
– Nuorten on hyvä tietää esimerkiksi se, että työvuorot on saatava tietoon hyvissä ajoin, eikä niitä voi perua viime hetkessä vaikkapa sateen takia. Lisäksi työehtosopimuksesta on hyvä varmistaa, että palkka ja lisät maksetaan oikein, neuvoo Lähdesmäki.
Someron Talkkari on Someron kaupungin omistuksessa oleva osakeyhtiö, joka huoltaa pääasiassa kaupungin kiinteistöjä.
16-vuotias Markus Jussila on kesätöissä Someron Talkkarilla. Työ löytyi serkun kautta, joka on vakinainen työntekijä Someron Talkkarin palkkalistoilla.
– Tämä on mukavaa ja saa rahaa, listaa Jussila kesätyön hyviä puolia.
Oppia on tullut lisää nurmikonleikkuusta, siimauksesta sekä koneiden ja laitteiden huollosta.
Peruskoulun päättäneellä nuorella suunta käy seuraavaksi kohti Salon seudun ammattiopistoa ja rakennuspuolen opintoja.
Hoidettavana on viitisenkymmentä kiinteistöä ja niiden lisäksi noin 200 nurmikkoaluetta ympäri kaupunkia.
– Kesän alussa saimme nuoria kesätöihin ja juuri silloin meillä alkoi kiireisin hetki kiinteistöjen nurmikonleikkuiden parissa, kertoo toimitusjohtaja Kimmo Raitanen.
– Tänä vuonna pidin parin tunnin mittaisen perehdytyksen yhteisesti, jossa kerroin työpaikan taustatietoja, toiminta-ajatusta sekä sitä mitä odotamme piha-alueiden hoidolta. Kävimme läpi muun muassa sähköistä työnohjausjärjestelmää, työaikoja, palkanmaksua, taukoja, koneita ja työturvallisuutta.
– Työsopimukset oli tehty jokaisen kanssa jo aiemmin, siinä yhteydessä käytiin läpi muun muassa pääasialliset tehtävät, kertaa Raitanen ja muistelee omia kesätöitään.
– 15-vuotiaana menin peltifirmaan hommiin, jossa olin kolmena kesänä. Myöhemmin ammattikorkeakoulun opiskeluaikoina tein sivutoimisen talonmiehen töitä palvelutalossa.
– Perehdytys kaikkineen tapahtuu pikkuhiljaa tässä matkan varrella, päättää Raitanen.
Kesäduunarineuvoja palvelee kaikkia kesätyöntekijöitä numerossa 0800 179 279 maanantaista perjantaihin kello 9–15 ajalla 2.5.–31.8.2024. Puhelu on soittajalle maksuton. Tietoa on tarjolla muun muassa työsopimuksen tekemisestä, palkkauksesta, työajoista, lomakorvauksesta ja muista työsuhteeseen liittyvistä asioista. Kysymyksiä voi esittää myös WhatsAppilla numerossa 040 747 1571. Tänä kesänä neuvoja antaa oikeustieteen opiskelija Vee Tirinen. Kesäduunarin muistilista sekä muitakin neuvoja ja ohjeita kesätöihin löytyy kesäduunari-infon sivustolta www.kesaduunari.fi