Kivimeijerin avajaiset viikonloppuna

0
Leena Mäki-Patolan mustasavutekniikalla poltetut savikuutiot on tehty Kultelan savesta.

Teksti ja kuvat Armas Töykkälä

Someron Kivimeijerin kesän näyttelykokonaisuus Valkoinen musta avautuu yleisölle lauantaina. Näytteillä on kuvanveistäjä Pekka Jylhän sulkateoksia, Markku Keräsen temperamaalauksia ja laaja kattaus mustasavukeraamikkojen teoksia.

Varkautelainen keramiikkataiteilija Leena Mäki-Patola on käyttänyt teoksissaan jo 1970-luvulta lähtien somerolaista Kultelan punasavea. Siihen hän tutustui opiskellessaan Helsingissä, Taideteollisessa korkeakoulussa.

– Nytkin aion hakea kotimatkalla kyytiin pötikän savea Kultelasta ja vien sen työhuoneelle Varkauteen. Se on luonnonsavea, mutta tiilitehtaan laitteistolla kevyesti käsiteltyä. Siitä on poistettu oksat ja juuret ja myydään kymmenen kilon pötköissä.

Mäki-Patolan valmistuttua vuonna 1983, hänelle oli selvää, että opiskelupaikkakunnalle ei saa jäädä. Maaseutu on paras tukikohta ympäri Suomea ja ulkomaita taiteilijantyötä tekevälle.

– Otin kantaa, minä en jää. Nykyisin enemmän jäädään keskuksiin. Olen hyvin liikkuvainen, Savosta pääsee minne tarvitsee. Se on työtilalle ja kodille rauhallinen paikka.

Mustasavutekniikalla poltetut saviset kuutiot näyttävät siltä kuin olisivat kiillotettua valurautaa. Kemialliset prosessit polttovaiheessa muuttavat punaisen saven mustaksi.

– Nämä raakapoltetaan ensin 800 asteessa, minkä jälkeen ne ovat tiilenpunaisia. Sitten ne laitetaan tiiviiseen metalliseen laatikkoon, johon lisätään purua ja hiiliä ja poltetaan 450 asteessa. Palava materiaali kytee hapettomassa tilassa ja savu tunkeutuu saven huokosiin.