– Lähdemme juhannuksen viettoon sukulaisten mökille Suomenniemelle, joka sijaitsee Itä-Suomessa 40 kilometrin päässä Mikkelistä. Mökillä grillataan ja saunotaan ulkosaunassa, kertoo Iiro Palomäki.
Lapset 7-vuotias Venla Palomäki ja 4-vuotias Paavo Palomäki odottavat juhannukselta mukavia asioita.
– Leikitään paljon ja syödään hyvin. Uidaan, veneillään ja kalastetaan.
Kalansaaliista kysyttäessä lasten suusta kuulee totuuden.
– Isi on saanut melkein hauen, jonka voi syödä.

Kari Vesterinen viettää juhannusta rauhallisissa merkeissä.
– Olen vaimon kanssa kotona. Nuoriso valtaa mökin.
Muistiin on jäänyt juhannustanssit Saaren kansanpuistossa. Silloin tanssittiin kovasti koko ilta.
Juhannuksen erikoisin sää oli 15-vuotiaana Littoistenjärven lavalla. Pois lähtiessä oli muutama sentti lunta. Kotiin käveltiin 14 kilometrin matka pikkukengät jalassa.

Oinasjärvellä asuva Martta Mäkinen viettää juhannusta kotosalla.
– Juhannus kuluu koirien kanssa, minulla on kaksi borderterrieriä.
Juhannusmuistoja on kertynyt perheen kanssa Turun saaristossa vietetyistä juhannuksista.
– Naantalissa Luuta-saarella juhannukseen on kuulunut ainakin kokko ja uudet perunat, sanoo Mäkinen.

Siskokset Nea Saksi ja Ella Saksi viettävät juhannusta yhdessä. Juhannusaaton aamu menee töissä.
– Olemme perheen kanssa kotona ja näemme kavereita. Uimme ja veneilemme omassa rannassa.
Nuoret nauttivat perinteisistä juhannusherkuista.
– Syömme uusia perunoita, kalaa ja grillattua lihaa. Mansikoita saamme omasta maasta.