Puoli seiskan kesäiltaa kuvattiin Somerolla

0
Baddingin kotitalolla Tuulianna Tola etualalla. Paikallista väriä Kai Merilä, Anita Hallapelto, Henrik Tiisu Illikainen ja Baddingin sisko Mailis Niemelä. Taustalla Ylen kuvausryhmää.

Juhannuspäivänä tulossa suora lähetys Ämyriltä

Yleisradio lähettää juhannuspäivänä suoraa lähetystä lavatansseista televisiossa, Yle Areenassa ja radiossa kesäillan merkeissä Ämyriltä, jossa esiintyvät orkesterit Sinitaivas ja Taikakuu.

– Olemme kuulleet suomalaisten toiveet kesän musiikkiohjelmista. Ylen kesäkiertueella pääsemme esittelemään jälleen hienoa suomalaista kulttuuria ja kesätunnelmaa ympäri maata loistavan musiikin ja seuran säestämänä, kertoo Ylen tapahtumapäällikkö Jyri Kataja-Rahko.

– Tanssimisen ja tanssimusiikin lisäksi Puoli seiskan kesäilloissa tapahtuu paljon muutakin. Tutustumme paikallisiin ilmiöihin, paikkoihin ja aktiviteetteihin, kertoo Puoli seiskan juontaja Tuulianna Tola.

Someron kuvauksissa oppaana ja kuskin roolissa toimi yrittäjä Anita Hallapelto .

– Yle otti yllättäin yhteyttä ja pyysi mukaan. Luettelin heille pitkän listan eri vaihtoehtoja mahdollisista kuvattavista paikoista ja nähtävyyksistä. Yle haki uniikkeja kohteita; sellaisia mitä ei muualla Suomessa ole. Kuvauskohteiksi valittiin astrologinen kesäkahvila Huvila Härkä, Badding-kioski sekä Baddingin kotitalo ja Norsukahvila.

Kuvauksissa mukana olivat myös Kai Merilä ja Henrik ”Tiisu” Illikainen . Merilällä oli kitara messissä, joten pientä lauluakin saattaa olla luvassa.

– Kuvauspäivä sujui hienosti, tämä tuo taas hyvää mainosta Somerolle, päättää Hallapelto.

Ylen kesäkiertueen muut paikkakunnat ovat Tervola ja Virrat.