Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Someron Voiman miehet palasivat kahden ja puolen viikon tauon jälkeen Kutosen jalkapallopeleihin Raisiossa. SC Raision kolmosjoukkueesta ei ollut somerolaisten voittokulun pysäyttäjäksi, vaan kolme sarjapistettä lähti Somerolle 3–0 (1–0) vierasvoitolla.
Pienistä terveyshuolista huolimatta SoVon laajasta pelaajaringistä löytyi Raision reissulle laadukas avauskentällinen ja kuusi vaihtomiestä. SCR-kolmonen sinnitteli 0–0 lukemissa avausjakson puoliväliin asti, kunnes Akseli Hakamäki siirsi illan ensimmäisellä maalillaan vieraat johtoon.
Hakamäki oli uudestaan viimeistelypuuhissa toisen jakson puolivälin jälkeen. Hänen 2–0 osumansa oli jo kauden kuudes henkilökohtainen maalionnistuminen, eli nuori somerolaistykki jatkaa miesten sarjassa edellisten kausien juniorisarjoissa tutuiksi tulleilla tehoillaan.
Lopullisesti SoVon voitto sinetöityi vajaata varttia ennen päätösvihellystä, Topias Vesterisen iskettyä kauden toisen osumansa.
Alkukauden kaikki viisi otteluaan yhteismaalierolla 18–2 voittanut SoVo johtaa Länsi-Suomen alueen Kutosen A3-lohkoa selvällä erolla muihin joukkueisiin. Tulevana lauantaina urheilukentän nurmelle saapuu kärkijoukkuetta haastamaan sarjataulukossa kakkosena oleva lohkon toinen tappioton joukkue, Paraisten IF.
SRC/3 – SoVo 0-3 (0-1)
Maalit: 22. min. 0-1 Akseli Hakamäki, 69. min. 0-2 Hakamäki, 78. min. 0-3 Topias Vesterinen.
Varoitus: Verneri Salomaa (kauden 2.)
SoVon kokoonpano: Ilmo Nokka (mv), Sebastien Galuszka, Oleksandr Domin, Veeti Salo, Leevi Salo, Samuli Laine, Markus Veikkola, Nuutti Vartemaa, Markku Aaltonen, Harri Känkänen, Mark Antwi, Micky Enqvist, Topias Vesterinen, Akseli Hakamäki, Antti Pirttilä, Joni Vuorela ja Verneri Salomaa.