SoVon pojilla riehakkaat maalikarkelot

0
Aarno Ilola tyylittelee SoVon pojat 2-0 johtoon. Kuvassa vasemmalla avausmaalin tehnyt Risto Kaurala.

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen

Someron Voiman P14-ikäluokan joukkue päätti kevätkautensa jalkapallon alueellisessa Kolmosessa hurjaan maali-ilotteluun Joensuun pallokentällä vierailleen FC Kyrön Palloseuran kustannuksella.

SoVo pöllytti lohko A2:n jumbojoukkuetta maaliluvuin 20–0 (11–0). Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa FC KyPS:n kotikentällä SoVo oli parempi maltillisin 6–0 lukemin.

Kotiottelussaan somerolaisjoukkue aloitti maalinteon käytännössä ensimmäisestä hyökkäyksestään noin minuutin pelin jälkeen. Veeti Oksanen keskitti pallon maalin takatolpalle, mistä Risto Kaurala ohjasi kauden kolmannella osumallaan SoVon 1–0 johtoon.

Jatkoa seurasi kolmen minuutin kuluttua, jolloin asialla oli Aarno Ilola. Vajaan kymmenen minuutin jälkeen Aatu Silokangas latasi lukemat 3–0:een ja kohta perään Tuukka Järvinen taiteili kotijoukkueelle 4–0 johdon.

Pelin henki oli tullut nopeasti selväksi. Yhden kenttäpelaajan alimiehityksellä pelannut FC KyPS oli omaan perustasoonsakin nähden tavallista vaatimattomampi vastustaja, jota kotijoukkue pyöritteli alusta loppuun mielensä mukaan.

Kosti Liski, Sulo Leinonen ja Martin Lillemäe lisäsivät pikaisella maalikimarallaan SoVon johdon 7–0:ään, jolloin seitsemän eri pelaajaa oli onnistunut viimeistelyssä vajaan 24 peliminuutin aikana.

Neljälle pojalle hattutemppu

Lillemäe latoi jo avausjakson aikana hattutempun täyteen ja jatkossa samaan ylsivät Silokangas, Ilola, sekä kauden neljä ensimmäistä maaliaan paukutellut Martti Viitasaari. Toisella puoliajalla vielä Veeti Oksanen ja Eelis Tapio (2 maalia) liittivät nimensä maalintekijätilastoon, jolloin osumia tuli kirjatuksi peräti kymmenelle sovolaiselle.

Päätöspelin murskavoitto nosti SoVon kevätkauden pistesaldon yhdeksään ja maalieron komeasti plussan puolelle lukemiin 35–17. Somerolaisjoukkue päätyi viiden joukkueen lohkossa neljänneksi, mutta sen lisäksi positiivisen maalieron sai kokoon vain pistemenetyksittä lohkovoittoon jyrännyt Auran Palokunnan Urheilijat.

APU:n ylivoima näkyi myös maalintekijätilastossa, jonka seitsemästä kärkisijasta kuusi meni auralaisjoukkueen pelaajille. Ainoana pelaajana tuohon rintamaan onnistui lyömään kiilaa SoVolle yhdeksän maalia viimeistellyt Aarno Ilola.

Muista sovolaisista Viitasaari ja Lillemäe tekivät kevätkaudella neljä maalia, Silokangas, Tapio ja Kaurala kolme, sekä Tiitus Torkkola, Tuukka Järvinen, Kosti Liski, Unto Hälli, Sulo Leinonen, Joona Lehtinen, Valtteri Talvi ja Veeti Oksanen yhden. Joukkueessa pelasi alkukauden aikana kolmisenkymmentä pelaajaa.

SoVon P14-joukkueen kokoonpano FC KyPS:aa vastaan: Eemeli Nokka (mv), Veeti Oksanen, Jami Kaario, Sulo Leinonen, Aatu Silokangas, Eelis Tapio, Tuukka Järvinen, Viljami Suoranta, Martin Lillemäe, Valtteri Nivalinna, Onni Rinne, Martti Viitasaari, Kosti Liski, Valtteri Talvi, Akseli Luhtala, Aarno Ilola ja Risto Kaurala.

Martin Lillemäe (oik.) täräytti hattutempun ja taustalla näkyvä Martti Viitasaari peräti neljä maalia.

Tyttöjoukkue taipui UPK:lle

Saman ikäluokan tyttöjoukkueen osalta SoVon kevätkausi ei päättynyt yhtä suotuisasti. T14-ikäluokan alueellisessa 8 vastaan 8 -sarjassa somerolaisjoukkue joutui kotikentällään taipumaan 1–4 (0–2) tappioon Uudenkaupungin Pallokerholle.

SoVo lähti otteluun vierailijaansa korkeammalta sarjasijoitukselta ja täydellä kolmen sarjapisteen potilla se olisi saattanut nostaa sijoitustaan vielä yhden pykälän ylöspäin, neljänneksi.

Ensimmäiset parikymmentä minuuttia joukkueet pyörittelivät palloa enimmäkseen tasatahtiin keskikentällä. Somerolaispelaajista parhaille maalintekopaikoille pääsivät Liisa Lehtonen ja Ellen Rantanen.

UPK alkoi pohjustella voittoaan kahdella kotijoukkueen puolustuksen murtaneella läpiajollaan, joista se viimeisteli 0–1 ja 0–2 osumat muutaman minuutin välein. Heti toisen jakson alussa syntynyt vieraiden kolmas maali hankaloitti somerolaisten takaa-ajoa entisestään.

Oman maalitilinsä SoVo sai auki ottelun viimeisillä sekunneilla, kun Oona Nieminen tavoitti kulmapotkun jälkitilanteessa syötöllään Peppi Kontion maalin edustalta ja tämä ohjasi pientä lohtua tarjonneen kavennusosuman vastustajan verkkoon.

Kevätkauden viimeisessä vieraspelissään SoVon tytöt kävivät hakemassa hienon 5–0 voiton Marttilan Murron kotikentältä. Tuossa ottelussa Liisa Lehtonen viimeisteli neljä kertaa, nostaen alkukauden kokonaismaalisaldonsa kahdeksaan osumaan.

Kontio teki kevätkaudella kaksi maalia ja Nieminen, Fanny Pettersson, Iida Taimela sekä Viivi Taimela kukin yhden osuman.

SoVon T14-joukkueen kokoonpano kevätkauden päättäneessä kotiottelussa: Iida Taimela (mv), Viivi Taimela, Oona Nieminen, Emmy Lundberg, Fanny Pettersson, Ellen Rantanen, Viivi Värjönen, Laura Kurvinen, Linda Timperi, Iida Salo, Liisa Lehtonen, Peppi Kontio, Jade Virolainen ja Noora Kurvinen.