
Someron kaupungin matonpesupaikat ovat kesäkaudella vapaassa käytössä ilman ennakkovarauksia. Mattoja voi pestä keskustassa Rantatien matonpesupaikalla tai Somerniemellä Rauhankalliontiellä sijaitsevalla matonpesupaikalla.
Käytön jälkeen matonpesupaikka jätetään siistiin kuntoon ja huolehditaan roskat roskikseen. Mattoja voi pestä joka päivä aamukuuden ja iltakymmenen välisenä aikana.
Pesupuuhiin olivat lähteneet Teija Salminen poikansa Eemeli Salmisen kanssa.
– Tämä on toinen kerta tänä vuonna kun olemme täällä, kertoo Teija Salminen Rantatien matonpesupaikalta.
Salminen ahkeroi kodin kaikki matot puhtaaksi vuosittain. Käytössä on perinteinen mäntysuopa ja juuriharjat
– Aito mäntysuopa on paras, sanoo Salminen.
Rantatien pesupaikka on siisti ja hyvässä kunnossa. Pienempiä altaita on kahdeksan ja molemmista päädyistä löytyy leveä allas.
– Pesemään mahtuu yleensä hyvin. Veden paine on myös hyvä, kehaisee Salminen.
Eemeli Salminen on ollut äidin mukana mattopyykillä pienestä pitäen. Hän nauttii pesemisestä, mankeloinnista ja vedellä leikkimisestä.
Mattoja pestään sen verran kuin aika kerralla antaa myöten.
– Tullaan sitten taas toisena päivänä uudestaan, päättää Teija Salminen.
Johanna Lehtinen pesi mattoja tänä kesänä ensimmäistä kertaa.
– Nyt aion pestä isompia mattoja, joita ei tule joka vuosi pestyä, kertoo Lehtinen.
Matonpesun sivutuotteena saa hyviä tuulahduksia.
– Tykkään mäntysuovan tuoksusta, se on sellainen puhdas, kuvailee Lehtinen.
Matonpesupaikalla on myös taukopaikka, jossa voi nauttia eväitä.
– Juomapullo on mukana, se riittää tällä kertaa, sanoo Lehtinen.
Matot voi halutessaan jättää kuivumaan pihamaalla oleviin telineisiin.