Bistro MaPissa on huomattu, että mocktailien suosio on ollut selvästi nousussa.
– Yhä enemmän ihmiset valitsevat alkoholittoman juoman alkoholillisen sijaan. Olemmekin yrittäneet panostaa alkoholittomiin juomiin yhtälailla kuin alkoholillisiin cocktaileihinkin, kertoo Joel Nousiainen.
MaPista löytyy esimerkiksi Persikka margarita , joka jäljittelee alkuperäiskaimaansa ilman alkoholia. Ginger splash on puolestaan itse kehitetty inkivääri- ja sitruspohjainen mocktail, johon on käytetty muun muassa tislaamalla tehtyä nollaprosenttista viinaa. Bistron unelma on vadelma- sekä sitruspohjainen mocktail.
– Holittomalle oluelle sekä siiderille löytyy myös oma asiakaskuntansa, Nousiainen sanoo.
Holittomat juomat eivät kuitenkaan uhkaa holillisten johtoasemaa.
– Seurustelujuomana oluemme, alkoholilliset cocktailit sekä viinit ovat olleet suosituimpia.
Nousiainen korostaa kuitenkin, että bistron valikoimissa ei ole markettien myydyimpiä ”bulkki-laagereita”, vaan laadukkaampia panimotuotteita.
– Ja perinteisemmän laagerin lisäksi esimerkiksi ipaa, tummaa olutta, sour olutta sekä red alea.
Limut ovat Nousiaisen mukaan myös olleet tuttuun tapaan suosittuja.
– Pienpanimolta tulleet erikoislimonadit ovat olleen tämän kesän hitti, esimerkkinä omena-raparperilimonadi, hän kertoo.