Vain elämää -musikaali tarjolla Esakalliolla

0
Musikaalin työryhmä. Kuvassa takana Antti Paavilainen, Olka Horila, Tuomo Sorri ja Kia Lehmuskoski. Edessä Miia Nuutila ja Mika Räinä.

Antti Hammarbergin , taiteilijanimeltään Irwin Goodmanin, 70-vuotisjuhlan kunniaksi alkuvuonna 2014 ensiesityksensä saanut musiikkinäytelmä on tänä kesänä tuotu Esakalliolle kesäteatteriin dramatisoituna versiona.

Näytelmän käsikirjoittaja Mika Räinä näyttelee musikaalissa Irwin Goodmanin roolin. Irwinin musiikki inspiroi Räinää.

– Tässä yhdistyvät kunnioitus ja kielletty hedelmä. Irwinin musiikkia kuunneltiin salaa mankalla tyynyn alta. Kymmenen vuotta sitten päätettiin tehdä hänen kunniaksi musiikkinäytelmä. Irwinin lahjakkuus säveltäjänä oli valtaisa, valottaa Räinä taustoja.

– Kyseessä on elämäkerrallinen ja musiikillinen lyhyt discografia, tiivistää Räinä, joka on kirjoitustyössä perehtynyt aiheeseen syvällisesti käyden keskusteluja myös jo edesmenneen Vexi Salmen kanssa.

Alkuperäisversiossa mukana ollut Miia Nuutila nähdään Esakalliolla Irwinin äidin ja vaimon rooleissa.

– Esakallio on spesiaali paikka tälle esitykselle, jossa yhdistyvät komediallisuus ja musiikki. Lavalla nähdään paljon hahmoja, vaikka meitä on pieni työryhmä.

Tanssijana tunnettu Kia Lehmuskoski on tehnyt musikaalin koreografiat. Hän näyttelee kymmenkunta eri roolia.

Jokioisilta kotoisin oleva, nykyään Forssassa asuva muusikko Tuomo Sorri kertoo käsityksen taiteilijasta syventyneen musikaalin myötä.

– Irwinin musiikillinen monipuolisuus ja valtava tuotanto tulivat ensimmäistä kertaa näytelmää tehdessä yllätyksenä, kertoo ohjaaja Olka Horila , joka ohjasi myös näytelmän edellisen version.

– Tämä musikaali pureutuu ihmiseen julkisuuskuvan takana, on tärkeää huomioida Hammarbergin olleen ihminen, painottaa Antti Paavilainen , joka nähdään Vexi Salmen roolissa.

Räinä kertoo musikaalin soveltuvan kaikille musiikista, musiikkiteatterista ja hyvästä viihteestä kiinnostuneille. Hän toivoo paikalle erityisesti nuoria, jotta he voivat tutustua Irwinin musiikkiin.

Tarina on hyväntuulinen, myös koskettava, alkaen Irwinin uran alusta päättyen aina taiteilijan kuolemaan saakka.

– Tämä sopii koko perheelle, täällä on keikkaelämän havinaa, tunnelmoi Horila.

Musikaalissa kuullaan parisenkymmentä biisiä.

– Biisit on sovitettu ammattimuusikoiden toimesta jyhkeiksi, ne ovat makean kuuloisia ja tehty tähän päivään. Tämä on suuri yhteislaulutilaisuus, yleisö saa lauleskella mukana, päättää Räinä.