Kukkaloisto hätkähdyttää

0
Laura Kalin-Vuorela ja Hilda Vuorela keräsivät kukkakimppua, johon Hilda halusi erityisesti punaisia kukkia.

Moni ohikulkija hätkähtää Rinnakkaistien varrella keskustassa levittäytyvää upeaa kukkaloistoa.
Someron Säästöpankki on kylvänyt pellon kukat niin katseltaviksi kuin poimittaviksikin.
”Poimi kimppu itsellesi tai ilahduta kukilla esimerkiksi sukulaista, jolla ei ole mahdollisuutta päästä keräämään kukkia itse”, pankista kehotetaan sosiaalisen median kautta.
”Maisemapellot tarjoavat suojaa ja ravintoa pölyttäjille, joiden työ on korvaamatonta kasvien lisääntymiselle ja sadonkorjuulle. Pellot myös lisäävät luonnon monimuotoisuutta, sitovat hiiltä ja edistävät maaperän terveyttä. Otathan kuitenkin huomioon, että parkkeeraat autosi turvallisesti lähimmälle parkkipaikalle sekä varot liikennettä”, pankista muistutetaan.
Kukkia onkin jo poimittu ahkerasti. Eräs poimijoista iloitsi siitä, että kukat ovat pellolla parhaassa loistossaan nyt, kun tienvarsien kukat on niitetty. Hän kertoo poimineensa luonnonkukkia tienvarsilta koko kesän tähän saakka.

Laura Kalin-Vuorela ja tyttärensä Hilda Vuorela poikkesivat kukkia poimimaan.
Kenelle kimppu annetaan?
– Isille, Hilda vastaa painokkaasti ja saa äitinsä hymyilemään.

Suvi Heikkonen, Heli Messi ja Sonja Valtonen keräsivät kukkia Someron asumisyksikköön.

Sonja Valtonen, Heli Messi ja Suvi Heikkonen poimivat kukkia Someron kehitysvammaisten asumisyksikköön.
– Mutta onkohan meillä maljakoita, no, joku mehukannu taitaa olla, Valtonen pohdiskeli upea kimppu käsissään.

Eri tahojen kylvämiä kukkapeltoja löytyy Somerolta muualtakin.