La Viajera – Kulkija Kiiruun talolla

0
Lotta Aakko

La Viajera – Kulkija on kertomus matkasta Espanjan vuorilla, metsissä, kylissä ja kaupungeissa. Konserttikokonaisuus koostuu pääasiassa espanjalaisesta kitara- ja laulumusiikista. Teoksessa kuullaan myös suomeksi lausuttua runoutta improvisoidun kitaramusiikin säestyksellä.
Musiikkia kuullaan muun muassa Manuel de Fallalta ja Enrique Granadokselta. Laulujen runot ja tekstit on käännetty suomen kielelle ja ne kuullaan sopraano Lotta Aakon lausumana osana kokonaisuutta. Laulut esitetään alkukielellä espanjaksi.
Teos on saanut inspiraatiota espanjalaisesta kulttuurista ja kitaramusiikista, matkustamisesta ja uusien asioiden kohtaamisesta.
Sopraano Lotta Aakko ja kitaristi Jaakko Rosnell ovat tehneet tiivistä yhteistyötä vuodesta 2021 alkaen, kun monologi Sekasointuja sai ensi-iltansa Oulussa.
– Heidän saumaton yhteistyönsä musiikillisen monologin parissa on kerännyt kiitosta eri puolilla Suomea ja viime vuonna myös Somerolla Kiiruun talolla. Nyt tätä duoa pääsee kuulemaan uusien teemojen ja espanjalaisen musiikin parissa, kertoo Someron Kulttuurin toiminnanjohtaja Liisa Mattila.

Jaakko Rosnell