Linnuntus alkaa tänään

0
Koira on hyvä apu linnustuksessa.

Lintumetsälle halajavat pääsevät harrastuksensa pariintänäänlauantaina, jolloin alkaa sepelkyyhkyn metsästys.
Sepelkyyhkysaalis on Suomen riistakeskuksen mukaan ollut pitkään kasvussa ja siitä on tullut Suomen runsaslukuisin saalislaji. Saalis on viime vuosina noussut yli 300 000 lintuun vuodessa. Suurimmat kyyhkysaaliit saadaan Etelä- ja Länsi-Suomessa.
Sepelkyyhky on sopeutunut hyvin muuttuneeseen viljely- ja kulttuurimaisemaan ja ne ovat nykyään tavallinen näky myös taajamien pihapiireissä ja puutarhoissa.
– Runsaat kannat ja helpot metsästysjärjestelyt ovat nostaneet sepelkyyhkyn metsästäjien suosikiksi. Jahti ei vaadi laajoja erämaita tai kallista kalustoa. Sepelkyyhky metsästetään peltojen laidoilta tai metsiköistä peltojen läheisyydestä, riistapäällikkö Jörgen Hermansson Suomen riistakeskuksesta sanoo.
Sepelkyyhkyn metsästyskausi on kiivas ja lyhyt, koska suurin osa sepelkyyhkyistä muuttaa etelään jo syyskuun aikana.
Sepelkyyhky voi saada useita poikueita kesässä, joten osalla linnuista on pesintä kesken metsästyskauden alkaessa. Metsästys pitääkin kohdistaa sepelkyyhkyparviin, koska ne koostuvat poikasista ja pesinnän lopettaneista linnuista.
Myös lajintunnistuksessa pitää olla tarkkana. Rauhoitettua uuttukyyhkyä voi esiintyä sepelkyyhkyparvissa tai yksittäisinä lintuina. Kooltaan sepelkyyhkyä pienemmältä uuttukyyhkyltä puuttuu siipien valkoiset laikut ja lentotapa on erilainen.
Pauketta saattaa reilun viikon päästä kuulua peltojen ulkopuolellakin, sillä vesilintujen metsästys alkaa tiistaina 20.8. kello 12.