Vuonna 1963 aloitettiin Somerolla Antsun Sinapin valmistus, kun paikallisen grillikioskin isäntä Antsu, Anton Tapio , kehitti sinappireseptin grilliruokiensa mausteeksi.
Herkullisen makunsa ansiosta sinapista tuli nopeasti elävä legenda, jota asiakkaat hakivat Helsingistä asti omiin astioihinsa kotona nautittavaksi. Pian sinappia alettiin asiakkaitten toiveesta pakata pulloihin.
Vuosia myöhemmin Antsun Sinappi etsi uutta kotia ja sellainen löytyi Perniöstä, jossa sinappia edelleen valmistetaan vanhalla tutulla reseptillä.
Viime vuonna kuuluisa sinappi sai itselleen nimikkofestarit, jotka tänä vuonna järjestetään siis jo toista kertaa.
Antsun FEST24 -tapahtuma pidetään Perniön keskustassa 2.–3.8.
Esimerkiksi perjantai-iltana musiikkitarjonnan aloittaa Onnen Neliapilat, ja luvassa on versioita Rauli Badding Somerjoen sekä Agentsien tuotannosta.
Antsun FEST24 järjestelyitten takana on perniöläinen avipari Taija-Leena ja Jonas Jokilehto. Heidän yrityksensä Jellow Factory Oy myös valmistaa Perniön vanhassa makkaratehtaassa Antsun Sinappia, mistä juontuu tapahtuman nimi.
– Yksi unelmamme on ollut viime vuosituhannelta saakka luoda sellaiset festarit, joille haluaisimme itsekin mennä. Ohjelmaan halusimme paikallista parhautta ja lämminhenkistä tunnelmaa modernilla kierteellä, pariskunta kertoilee tapahtuman taustoista.