Torikansa vaatii iltatoiminnalle jatkoa

0
Hyvän musiikin tahdissa tanssijalkakin alkoi vipattaa.

Kesän viimeinenkin iltatori saatiin nauttia auringonpaisteessa ja isolla joukolla. Osalla tanssijalkakin vipatti, kun Vaihde latasi sävelet ilmoille.
Torivalvoja Kauko Lehto oli enemmän kuin tyytyväinen kesään ja iltatorien suosioon.
– Torilla on tänä kesänä ollut tosi paljon tapahtumia. Oikein hieno kesä on ollut. Perjantaiaamuisin on ollut aika hiljaista, mutta nämä iltatorit ovat vetäneet kansaa. Tämän toiminnan pitää ehdottomasti jatkua ensi vuonnakin.
Vaihteen solisti Kari Luotokin kyseli väkijoukon mielipidettä siitä, pitäisikö toimintaa jatkaa myös ensi vuonna. Valtavat aplodit kertoivat vastauksen.
Myös kaupungintalolla on kesän ilmiö huomattu.
– Iltatorin suosio on osoittanut, että jotain vajetta on ollut, jonka tämän kaltainen tapahtuma on täyttänyt. Tori onkin osaltaan hienosti elävöittänyt Someron kesää, toteaa kaupungin kehittämispäällikkö Antti Leino.
– Jatkon osalta en vielä pysty mitään sanomaan, mutta aivan lähiaikoina käydään yhdessä läpi kesän saldoasekä kokemuksia ja samalla pohditaan jatkoa.