Valokuvissa vanhuuden keveys ja paino

0
Helena Perhosen kuvissa esiintyy pääosin yli 90-vuotiaita ihmisiä.

Someron kirjaston Parvigalleriassa on elokuussa esillä koskettavia valokuvia yli 90-vuotiaiden arjesta teemalla Vanhuuden keveys ja paino.
– Jokainen ihminen kaipaa hyväksyvää katsetta. Myös vanhana ihminen nauttii siitä, että tulee nähdyksi. Kamera voi olla tuo katse, toteaa valokuvaaja Helena Perhonen.
– Olen kuvannut näyttelyyni vanhoja ihmisiä heidän kodeissaan ja kotien lähiympäristöissä. Kuvattaessa he ovat olleet pääosin yli 90-vuotiaita. Kuvat ovat yli kymmenen vuoden ajalta, mutta projektinomaisesti olen kuvannut tätä teosta runsaat viisi vuotta.
Perhonen kertoo, että lähtökohta kuvaamisessa oli, että kukin kuvattavista sai itse määritellä sen, miten ja missä häntä kuvataan ja mitä kuvia valitaan näyttelyyn.
– Näin kuvattava kertoi, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä ja miten hän haluaa tulla nähdyksi.
– Huomasin, että vanhukset pitivät kuvaamisesta. Kuvaushetket olivat heille henkisesti keveitä. Tämä heijastui siihen, miten he halusivat kuvissa olla. Vaikka sain kuviini yksinäisyyden surumielisyyttä niin paljon sain myös ilon ja lempeyden katseita. Itsellenikin tapaamiset tuottivat iloa.
– Projektini edetessä ymmärsinkin, että kuvien lisäksi vähintään yhtä tärkeitä olivat kuvaustilanteet niin minulle kuin kuvattavillenikin.
– Kuvillani haluan osallistua keskusteluun hyvästä vanhuudesta ja vanhuuden moni-ilmeisyydestä. Vanhuus ei ole vain sairautta ja hoidettavana olemista. Omien voimavarojen mukaan se voi sisältää paljon myös arjen hyviä hetkiä ja iloja. Toivon tämän näkyvän kuvissani, toteaa Perhonen.
– Iso kiitos kaikille kuvattavilleni. Niillekin, jotka ovat jo poistuneet luotamme.

Helena Perhosen kuvissa esiintyy pääosin yli 90-vuotiaita ihmisiä.

Näyttely on avoinna arkisin 31.8. saakka

Somero on tuttu kesäkaupunki

Sari Merilä

Helena Perhonen on espoolainen valokuvauksen harrastaja, joka on osallistunut valokuvillaan useisiin ryhmänäyttelyihin vuosina 2010–2023 ja järjestänyt yksityisnäyttelyt Helsingissä 2020, Tallinnassa 2021 ja Somerolla 2022.
– Enemmän kuin yhtä hienoa otosta pyrin kuvaamaan jonkun teeman mukaista kokonaisuutta tai kertomaan kuvillani tarinaa. Näin kuvaamiseen on liittynyt uusiin asioihin ja uusiin ihmisiin tutustumista. Kameran avulla olen päässyt lähelle.
Vaikka Perhonen on asunut koko ikänsä pääkaupunkiseudulla, on tämä seutu tuttu Tammelassa sijaitsevan vapaa-ajan asunnon kautta.
– Olen viettänyt paljon aikaa lapsuudesta lähtien vapaa-ajan asunnollamme, jota kautta Somerokin on minulle tuttu kesäkaupunki, hän kertoo.