Raimo Karvonen työskenteli liki 30 vuotta kaupungin rakennustarkastajana
Siirtolaisperheen poika Raimo Karvonen haaveili nuorena hyvästä työpaikasta, jotta saa rahaa ja pääsee eroon puutteesta ja köyhyydestä. Toinen haave oli oman perheen perustaminen.
– Isä ja äiti saivat siirtolaispaikan, maatilkun, kun sota päättyi. Peltoa oli 6 hehtaaria ja metsää 10. Aluksi oli pieni mökki. Isä rakensi uuden; kylki kylkeen saunan, tuvan ja navetan, selvittää Raimo Karvonen vanhempiensa uurastusta Karhunkorvessa Pajulassa.
Vanhemmat olivat kotoisin rajan toiselle puolelle jääneestä Muolaasta.
Karvonen muistaa, että aina piti tehdä töitä. Kun koulusta pääsi, niin vaihtoi vaan vaatteet, ja lähti isä kanssa hommiin.
– Kun saatiin askareet tehtyä, niin isä kyseli, onko läksyt tehty. Mitenkäs ne olisi ehtinyt tehdä, kun piti auttaa töissä. Ei se koulu sitten niin kovin hyvin mennytkään.
Raimolla oli huone yläkerrassa.
– Muistan, kun isä kolkutti keittiöstä kepillä kattoa. Hän yritti saada minut hereille, alakertaan ja sitten töihin. Totesi sitten, että ”oon ehtinyt jo kolmet kohvit juua siuta ootellessa”.
Raimo Karvonen ei ole katkera puurtamisesta. Hän antaa kiitoksen isälle, että oppi tekemään ja tarttumaan töihin. Työn arvo tuli selväksi.
Oli etsittävä oma leipäpuu
14-vuotiaana Raimo Karvonen pääsi Korven taloon rengiksi. Palkka oli noin 150 markkaa kuukaudessa. Syksyllä kutsui uusi työ Palikaisten kartanon metsissä.
– Yhdestä tehdystä halkomotista irtosi 5 markkaa ja 70 penniä. Se oli tehty puoleen päivään mennessä. Kun tulin kotiin, niin sanoin äidille iloisena, että nyt lähti köyhyys.
Talvet menivät metsätöissä. Keväällä alkoi propsin kuoriminen.
– Illalla itkettiin, kun käsiä särki.
Mutta oli niitä ilojakin, kuten suuri joukko kavereita, joiden kanssa urheiltiin, hiihdettiin ja katseltiin tyttöjä. 16-vuotiaana alkoivat tanssireissut Ämyrille. 15 kilometrin matka taittui polkupyörällä.
Armeijan jälkeen eno pyyteli sisarenpoikaansa traktorinkuljettajaksi Espooseen, työpaikkaan, jossa itsekin oli hommissa.
– Somerolla tehtiin silloin uutta hallia linja-autoille, niille tietämille, missä nyt on katsastusasema. Sitä urakoi rakennusliike Vastamäki. Kirvesmiehistä oli siihen aikaan pulaa ja hain sinne kirvesmieheksi.
Seuraava Karvosen pesti oli Kiikalassa, jonne YIT rakensi kalkkitiilitehdasta.
– Siitä aukesi uraputki. YIT houkutteli minua töihin, jossa olisi pitänyt kiertää pitkin maata eri rakennuskohteissa. Mutta sitten työmaan työpäällikkö kehotti miettimään opiskelua. Hän antoi minulle matematiikantuntejakin. Pyrin tekuun ja pääsin. Opiskelujen jälkeen palasin YIT:lle töihin, kertoo Raimo Karvonen työuransa käänteitä.
Eteen tuli mahdollisuus työhön ammattikasvatushallituksessa, joka valmisteli ammatillisten koulukeskusten rakennushankkeiden tarpeellisuuden työvoimaministeriölle. Karvosen olisi pitänyt kiertää pitkin Suomea selvittämässä, millaisessa kunnossa ovat rakennukset, joissa annetaan ammatillista koulutusta. Selvittää, mitkä oppilaitokset vaativat korjausta ja millaista entraamista.
– Siinä oli työalueena koko maa. Se olisi tarkoittanut paljon matkustamista. Minulla oli silloin jo vaimo ja pieni lapsi. Kieltäydyin työpaikasta.
Kaikki eivät ymmärrä, että lait säätelevät rakentamista
Sitten Somerolla aukesi rakennustarkastajan pesti. Raimo Karvonen aloitti työt kunnalla 1980. Eläkkeelle hän jäi 2008 kaupungilta.
– Niihin vuosiin mahtuu hyviä ja huonoja päiviä. Minulla on ollut hyvät työnantajat ja -kaverit. Työkaverit merkitsivät minulle paljon.
– Asiakkaista 95 prosenttia oli mukavia. Mutta oli myös heitä, jotka kokivat, etteivät saaneet, mitä halusivat. Ihmettelivät, mikseivät saa rakentaa omalle maalleen haluamaansa. Ajattelivat, ettei se kuulu kenellekään, mitä tontillaan puuhaa.
– Asiakkaat eivät aina ymmärrä, että lainsäädäntö ohjaa rakentamista ja lupapäätöksiä. Jos hankkeessa on jotain lainvastaista, siihen on pakko puuttua. Ei voi ummistaa silmiä.
Raimo Karvonen koki työnsä parhaaksi anniksi asiakkaat.
– Ihmisten kanssa kommunikoinnin, ja kun ymmärsimme toisiamme.
Miehen otsassa on ollut rakennustarkastajan leima vapaallakin.
– Hyvin usein ihmiset lähestyivät minua ja sanoivat: ”Katsos, mulla on sellainen tapaus. Mitä olet mieltä, jos…”
Ikäviä tapauksiakin oli. Yksi kaveri uhkaili jopa kunnantalon luukulla. Lupasi tulla seuraavan kerran kirveen kanssa.
– Avasin työpöydän laatikon. Otin esiin sanelukoneen ja lupasin tallentaa sanomiset nauhalle. Asiakkaan tyyli muuttui asiallisemmaksi.
Jotkut asiakkaat tehtailivat muistutuksia.
– Oli minulla joskus poliisejakin tukena ja turvana tarkastusreissuilla.
Karvonen kertoo tapauksen, jossa henkilö oli rakentanut tontilleen, vaikka ei ollut saanut siihen lupaa.
– Menin kertomaan, että rakennus pitää purkaa. Perheen emäntä itki, että miten kodin ja perheen käy. Rupesimme yhdessä pohtimaan, että löytyisikö asialle muuta ratkaisua kuin purkaminen ja olisiko mahdollista saada lain kirjain täytettyä. Lopulta se löytyi: naapuritontin ostamalla lupa onnistuisi. Sitten joimme kahvit asiakkaan kanssa.
Tee elämänkerta
– Minulla on kyllä tapahtunut monenmoista. Lapset ovat pyytäneet, että tee elämänkerta. Sen nimi voisi olla Renkipojasta rakennusmestariksi, maalailee Karvonen.
– Minä voin kirjaimellisesti sanoa, että olen rakentanut elämäni itse.
Hän on rakentanut itselleen omakotitalon Rankkulaan ja kesämökin Siikjärven rannalle, jonne on noussut muutakin, kuten kota ja laavu. Hän on korjannut lapsuudenkotia Pajulassa. Karvosen eläkepäivien alkajaisiksi tytär pyysi isältään rakennusapua. Ensin isä piirsi talon ja sitten avitti pytingin pystyttämisessä.
Karvonen laskee rakentaneensa viisi omakotitaloa ja kaikkiaan 14 rakennusta, jotka vaativat rakennusluvan.
Ohje muille: ei tarvitse olla paras, mutta Karvosta vie kilpailuvietti
Eläkepäivät ovat olleet mieluisia.
– Saan tehdä sitä, mitä aamulla tulee mieleen.
Raimo Karvonen saa iloa ja voimaa harrastuksista, eri toten liikunnasta. Lenkille lähteminen ei aina maistu, mutta kun pääsee liikkeelle, niin se palkitsee.
– Viimeistään Laukkonlammin notkossa unohtaa mieltä painavat asiat tai saa asiat järjestymään päässään. Luonto auttaa ja happi.
Karvonen sanoo liikkuvansa kunnon ja terveyden ylläpitämiseksi. Hän toivoo, että jokainen jättäisi sohvalla makaamisen ja lähtisi liikkeelle; liikkuisi omien voimavarojensa mukaan.
Lapset ja lastenlapset ovat niin ikään liikunnallisia.
– Olen sanonut heille, ettei tarvitse olla paras. Tekee sen, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja että on tyytyväinen. Liikkuu niin, että on hauskaa.
Karvonen on itse kilpaillut veteraanisarjoissa esimerkiksi suunnistuksessa, maratonissa ja pikaluistelussa.
– Minulla on kova kilpailuvietti ja onnistumisen halu. En tahdo antaa periksi. Se on varmaan perua lapsuudesta. Kun on mennyt kilpailuissa huonosti, olen paennut autoon. En ole halunnut mennä katsomaan tuloksia, vaan olen pyytänyt vaimoa selvittämään, miten sijoituin.
Menestystä on tullut. Plakkarissa on maailmanmestaruus keskimatkalla veteraanien suunnistuskisoista Latviasta vuodelta 2019. Siellä hän nappasi 75-vuotiaana myös pitkällä matkalla MM-hopeaa. Samaisena vuonna hän saavutti peräti 15 arvokisamitalia; joukossa SM-mitaleja suunnistuksessa, hiihtosuunnistuksessa, polkujuoksussa, pikaluistelussa ja maratonilla.
– Tällä rytmihäiriölläni voitin maailmanmestaruuden. Lääkäri sanoi, että minun sairauteni vie voimat, muttei henkeä.
Suunnistamisen alkuun Karvoset lähtivät lastensa Oravanpolkukoulusta. Suunnistuksesta tuli koko perheen harrastus.
– Olemme menneet porukalla ja harrastaneet perheenä.
Karvonen kuvaa suunnistusta hyvin mielenkiintoiseksi lajiksi, jossa on havaittava yhtä aikaa useita asioita.
– Pitää juosta kovaa, pohtia mistä on paras juosta, tutkia karttaa ja ymmärtää maaston vaatimukset, etsiä paras ja nopein reitti ja tehdä päätökset nopeasti. Keskittyä tarkasti omaan suoritukseensa. Katse ja mieli ei saa poukkoilla
Pakko rauhoittua välillä
Karvonen sai tämän vuoden suunnistuksen keskimatkalta veteraanien MM-kisoista muutakin kuin hopeamitalin. Hän sairastui koronaan.
– Korona vei minusta mehut. Oli kauhea yskä, ei kuumetta, mutta voimat katosivat. Siihen väsymykseen ei auttanut nukkuminen. Ajattelin, että ruutulippu näkyy. Tässäkö tämä elämä oli.
Olo on alkanut pikku hiljaa helpottua. Karvonen on tajunnut, että kun ihmisellä on liian kova meno päällä, niin kroppa stoppaa ja kertoo, että nyt pitää rauhoittua.
– Onko sitä olemassa jokin korkeampi taho, joka pystyy säätelemään meidän maanmatosten asioita? Jos on, niin laittaisi nyt Putinin aisoihin. Ettei viattomia tapettaisi eikä tuputettaisi Venäjän kansalle valheita, huokaa kahdeksankymppinen maailmanmenoa.
Raimo Karvonen ei aikonut juhlia syntymäpäiväänsä; korona vei juhlimishalut.
– Pitkäaikainen lenkkikaverini ja ystäväni Pekka Penttilä sanoi, että hän haluaa tulla onnittelemaan minua. Pyysin, että tule Siikjärvelle kesämökille. Kahvipannu on kuumana muillekin. Pirjo on luvannut keittää kahvit ja leipoa pikkupurtavaa.
Raimo Karvonen laskee, että hänellä on kaikki hyvin.
– Mulla on kaikki, mitä tarvitsen. On vaimo, lapset ja ihanat lastenlapset. Elämän aikana, ja varsinkin harrastusten kautta on syntynyt ystävyyssuhteita. On mukava tavata tuttuja ja tuntemattomia, ja viettää aikaa heidän kanssaan.
Joskus tälle miehelle tyytyväisyyteen riittää, että iltakymmeneltä rupeaa väsyttämään ja pääsee painamaan pään pielukselle. Tai kun hän saa lautaselle herkkuruokaansa kuoriperunoita ja jauhelihakastiketta. Ja jos oikein juhlavaksi heittäydytään, niin aterian oheen saa lasillisen punaviiniä.
Raimo Karvonen
– syntynyt 26.9.1944
– lapsuudenkoti Karhunkorvessa Pajulassa
– vaimo Pirjo, lapset Kirsi (s.1977), Tiina (s.1980) ja Ville (s.1985) sekä neljä lastenlasta, jotka ovat nyt 2-, 6-, 9- ja 12-vuotiaat
– asuu Rankkulassa itse tekemässään omakotitalossa, omatekoinen kesämökki Siikjärvellä
– työskenteli Someron kunnan ja kaupungin rakennustarkastajana 1980–2008
– harrastaa muun muassa lenkkeilyä, suunnistusta ja rakentamista
– saavuttanut useita Suomen mestaruuksia veteraanien sarjassa suunnistuksessa, mitaleja on tullut myös maratoneilla, pikaluistelussa, polkujuoksussa ja hiihtosuunnistuksessa
– yksi MM-kulta suunnistuksessa 75-vuotiaiden sarjan keskimatkalla ja kolme MM-hopeaa: 55-vuotiaissa Tanskassa, 75-vuotiaiden pitkällä matkalla Latviassa ja 80-vuotiaiden keskimatkalla Suomessa sekä MM-pronssia 65-vuotiaissa Unkarissa
– ei pidä 80-vuotisjuhlia, mutta vaimonsa on luvannut tarjota kahvit miehensä syntymäpäivänä torstaina 26.9. Siikjärven mökillä
