Sanomalehdet ylivoimaisesti luotettavin media

0

Sanomalehtien asema luotettavimpana mediana on ylivoimainen. Suomalaisista 77 prosenttia pitää painettuja tai digitaalisia sanomalehtiä luotettavina. Ero toiseksi sijoittuneeseen televisioon on 17 prosenttia, ilmenee Iro Researchin elokuussa Uutismedian liiton toimeksiannosta tekemästä tutkimuksesta.

Koko aikuisväestöstä 77 prosenttia luottaa sanomalehtiin. Luottamus on myös ollut tasaisessa kasvussa.

Seuraavaksi eniten luotetaan tv-kanaviin tai niiden verkkopalveluihin (60 %). Kolmanneksi sijoittuvat radiokanavat tai niiden verkkopalvelut (45 %).

Googleen, verkossa oleviin uutisportaaleihin, sosiaaliseen mediaan, tubettajiin ja blogeihin luotettavuuden liittää vain 1–5 prosenttia suomalaisista.

On hienoa, että suomalaiset tunnistavat erot erilaisten medioiden, tietolähteiden ja ajanviettoalustojen välillä. Uutismedian liitossakin iloitaan siitä, että luottamus kohdistuu journalistisin periaattein toimivien uutismedioiden sisältöön, eivät valeuutiset tai piilovaikuttaminen eivät saa jalansijaa.

Voimme olla ylpeitä kansakuntamme vahvasta medialukutaidosta.