Somero palkittiin hyvästä senioriliikuntatyöstä

0
Somerolle myönnettiin Voimaa vanhuuteen -foorumissa Helsingissä 12.9.2024 kunniakirja ansiokkaasta ikäihmisten terveysliikunnan kehittämistyöstä. Kuvassa vas. Ikäinstituutin asiantuntija Eveliina Palvimo (vas.) ja liikunnanohjaaja Eeva-Maija Kara.

Somero pokkasi kunniakirjan Voimaa vanhuuteen -foorumissa Helsingissä, kun palkittavana oli ansiokkaasti iäkkäiden terveysliikuntaa edistäneitä kuntia.
Somerolla kolmivuotisen Voimaa vanhuuteen -työn aikana on käynnistetty vertaisohjattuja liikuntaryhmiä, joiden avulla liikuntatarjontaa on saatu myös kylille. Tieto liikuntaryhmistä löytyy myös aiempaa helpommin eri tahojen yhteisestä senioriliikuntakalenterista.
Voimaa ja tasapainoa on tankattu tuloksellisesti yli 75-vuotiaille suunnatuissa Voima-tasapainoharjoittelun tehoryhmissä.
– Alku- ja loppumittausten perusteella pystymme sanomaan, että liki 70 prosenttia osallistujista parantaa tuloksiaan kahden kuukauden jakson aikana. Usein paras hyöty tuntuu kropassa, kun askel kevenee ja arki rullaa paremmin, kertoo liikunnanohjaaja Eeva-Maija Kara.
Joka neljäs 75-vuotias ei selviä 500 metrin kävelystä (Sotkanet 2022), mikä tarkoittaa, että ikäihmisellä on vaikeuksia selvitä itsenäisesti kotona ja myös kaatumisriski kasvaa. Suomessa murtuu lonkka kerran tunnissa.
Säännöllisellä ja nousujohteisella voima- ja tasapainoharjoittelulla voidaan ehkäistä kolmasosa ikäihmisten kaatumisista. Ryhmäliikunta ehkäisee Voimaa vanhuuteen -osallistujakyselyn mukaan myös yksinäisyyttä ja parantaa mielialaa. Kun ikäihmiset pysyvät pystyssä ja liikkumiskykyisinä he voivat asua kotona pidempään ja palvelujen tarve siirtyy myöhemmäksi.
Somero on ollut mukana Ikäinstituutin koordinoimassa Voimaa vanhuuteen -iäkkäiden terveysliikuntaohjelmassa 2021–2023. Tavoitteena on ollut lisätä ikäihmisten voima- ja tasapainoharjoittelua, liikuntaneuvontaa sekä ulkoilua kuntien, järjestöjen ja hyvinvointialueen yhteistyönä.
Kolmivuotisen kehittämistyön tueksi kuntien poikkisektoriset yhteistyöryhmät ovat saaneet mentorointitukea, maksuttomia koulutuksia ja verkostotapaamisia sekä materiaalia käytännön työn tueksi.
Somero on toiminut mentorointikaupunkina Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa ja jatkaa kehittämistyötään Varsinais-Suomen alueellisessa ohjelmassa. Someron lisäksi mukana ovat Aura, Kaarina, Kemiönsaari, Koski, Kustavi, Laitila, Lieto, Loimaa, Marttila, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Oripää, Paimio, Parainen, Pöytyä, Raisio, Rusko, Salo, Sauvo, Taivassalo, Turku, Uusikaupunki ja Vehmaa.