Somerolaisille tänään 1,8 miljoonaa euroa veronpalautusta

0

Verohallinto maksaa tänään tiistaina veronpalautuksia lähes 1,2 miljardin euron verran, eli kyseessä on vuoden euromääräisesti suurin palautuspotti.
Somerolle palautusta maksetaan yhteensä 1,8 miljoonaa euroa.
Verohallinto maksaa veronpalautuksia asiakkaille, jotka ovat maksaneet verovuoden 2023 aikana liikaa veroja. Tyypillinen syy veronpalautuksiin ovat vähennykset, joita ei ole huomioitu vuoden aikana veroprosentissa, vaan joita asiakas on hakenut vasta veroilmoituksen tarkistusvaiheessa.
– Jos veronpalautus ei näy tilillä heti aamulla, tilin saldo kannattaa tarkistaa uudestaan iltapäivän puolella. Jos rahat eivät sittenkään näy tilillä, veronpalautusten maksupäivä on voinut siirtyä. Oman tilanteen voi käydä tarkistamassa OmaVerosta, ylitarkastaja Juha Villman neuvoo tiedotteessa.
Palautusten maksupäivä on voinut siirtyä eteenpäin esimerkiksi siksi, että Verohallinto on saanut uusia verotukseen vaikuttavia tietoja. Veronpalautus on myös voitu ulosmitata tai käyttää muiden verojen maksuun.
Jos asiakas ei ole ilmoittanut Verohallinnolle ajantasaista tilinumeroa, veronpalautuksen saa maksuosoituksena eli rahalähetyksenä.
Palautuksia on maksettu ja maksetaan joka kuukausi heinäkuusta joulukuuhun riippuen siitä, koska asiakkaiden verotus valmistuu. Oman palautuspäivän näkee sekä OmaVerosta että verotuspäätöksestä.
Heinäkuussa Somerolle maksettiin 473 000 euroa veronpalautuksia ja elokuussa 1,3 miljoonaa.
Heinä–syyskuussa 2024 keskimääräiset veronpalautukset saajaa kohden ovat 693 euroa.
Veronpalautukset vaihtelevat maakunnittain. Varsinais-Suomessa palautuksia saadaan 698 euroa. Suurimpia keskimääräisiä palautuksia saadaan Ahvenanmaalla (788 euroa) ja pienimpiä Pohjois-Karjalassa (627 euroa).