– Hirvijahdit ovat alkaneet Somerolla hyvin. Hirviä on kohtuullisen tasaisesti joka puolella, kertoo Someron Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jarkko Nyström.
Lupia on saatu yhteensä 86, joista Somerolle 47 ja Somerniemelle 39.
– Ainoa mikä nyt seuroja mietityttää ovat sudet, sillä jos vaikka kolmen suden lauma iskee koiraan, ei sillä ole mitään mahdollisuuksia, toteaa Nyström.
– Metsästäjät vanhenevat ja ajomiehiä on vähemmän. Eli joka seura käyttää koiria.
Susivahinkoja ei metsästyskoirille ole ainakaan vielä Somerolla kuitenkaan sattunut.
Peurajahdit ovat alkaneet verkkaisesti.
– Peuroja on tosi paljon ja jahti saisi alkaa aikaisemmin. Seurat eivät vain meinaa lämmetä aikaisiin jahteihin.
Peuroja on Nyströmin mukaan vaikeampi löytää ennen lumen tuloa ja näkyvyyden paranemista.
Lupia Somerolle on saatu 1 230, joista 900 Someron ja 330 Somerniemen puolelle.
Suomen riistakeskus muistuttaa, että metsästys vähentää riistakolareita sekä tuottaa elämyksiä ja riistalihaa.
Hirvieläinten kannansäätely metsästyksellä on tärkeä keino ehkäistä hirvieläinonnettomuuksia liikenteessä.
– Metsästysseura Rasi on kohdistanut jahtia erityisesti Salontien liepeille, joissa peuroja liikkuu todella paljon, kertoo Jarkko Nyströmin.
Näihin talkoisiin pitäisi hänen mukaansa saada mukaan paremmin myös salolaisia ja kiikalalaisia metsästäjiä.
Riistakeskuksesta muistutetaan, että jos maantien varressa näkyy kyltti, jossa ilmoitetaan hirven metsästyksen olevan käynnissä, kannattaa alentaa ajonopeutta ja tarkkailla tien pientareita, esimerkiksi tielle eksyvän koiran varalta.
– Hirvieläinkolarit painottuvat syksyyn, jolloin hirvieläimet liikkuvat muun muassa kiima-aikojen ja talvilaitumille siirtymisen vuoksi. Samaan aikaan sateiset ja hämärät olosuhteet liikenteessä ovat usein hankalia, riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta kertoo.
Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevalle metsästyskaudelle 34 007 hirven, 59 035 valkohäntäpeuran, 674 kuusipeuran ja 18 metsäpeuran pyyntilupaa.
Hirven metsästysaika päättyy koko maassa 15.1. ja valkohäntäpeuran 15.2.
Hirvieläimet ovat Suomen tärkeimpiä riistaeläimiä ja niiden metsästykseen osallistuu jopa 125 000 metsästäjää.
– Metsästys on ikiaikainen tapa hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja ja hankkia ravintoa. Viime metsästyskaudella hirvieläinsaalis oli noin 4,3 miljoonaa kiloa luullista hirvenlihaa ja noin 2 miljoonaa kiloa luullista valkohäntäpeuranlihaa, riistapäällikkö Körhämö kertoo.
Taloustutkimuksen kyselyn mukaan 69 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että riistaliha on eettisin ja ilmastokestävin liha, ja 57 prosenttia haluaisi syödä enemmän riistaa.
Saaliin lisäksi metsästys tuottaa virkistystä ja hyvinvointia suurelle joukolle suomalaisia. Hirvieläinten metsästykseen osallistuu Suomen 300 000 metsästäjästä lähes puolet.