Päivystyksen lakkauttamista vastustava adressi luovutettiin eteenpäin

0

Salon sairaalan yöpäivystystä puolustava adressi keräsi 20 074 allekirjoitusta alle kuukaudessa. Netin lisäksi oli mahdollisuus allekirjoittaa myös Salon ja Someron kaupungintaloilla. Somerolla sen hyödynsi 280 ihmistä.
Adressi luovutettiin sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajalle Krista Kiurulle (sd.), joka kehui nimilistaa valtavaksi saavutukseksi ja vahvaksi kannanotoksi.
Adressia olivat luovuttamassa sen alullepanija, Salon sairaalan sisätautien apulaisylilääkäri Johanna Päivärinta ja aktiivisesti yöpäivystystä puolustanut erikoislääkäri Antti Silvoniemi sekä Salon ja Someron kaupunkien edustajat ja varsinaissuomalaisia kansanedustajia. Somerolta eduskuntatalossa olivat mukana kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jani Kurvinen (kesk.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jutta Varjus (kok.).
– Kyllä asia otettiin eduskuntatalolla vakavasti vastaan. Tämän kokoiselta alueelta yli 20 000 nimellä on iso painoarvo. Lisäksi lääkäreillä hyvät perusteet, sanoo Varjus.
– Toimme samalla esille myös meidän pienempien paikkakuntien asiaa. Sairaala on todella tärkeä paitsi salolaisille, myös kaikille ympäryskunnille.
– Yöpäivystys on taistelun arvoinen.
Varjuksen mukaan eduskuntatalolla luvattiin ottaa asia vakavasti ja käsittelyyn.
Täysistunto on kuitenkin jo ensi tiistaina, joten Kiurun mukaan on epävarmaa, ehditäänkö sairaalauudistusta käsitellä ajoissa. Esitys saapui myöhässä, ja ajallaan saapuneet esitykset on käsiteltävä ensin.