Uusi leffaisäntä pyörittää kahta muutakin elokuvateatteria

0
Jari Mäkilä kertoo kasvaneensa elokuvateattereiden konehuoneissa.

Bio Jukola saa marraskuun alusta uuden isännän, kun puikkoihin tarttuu pitkän linjan elokuva-alayrittäjä Jari Mäkilä Salosta.

Uusi yrittäjä kehuu Vesa Aaltosen (kuvassa) laittaneen Someron elokuvasalin hienoon kuntoon. Sali saakin jäädä ennalleen.

Tammikuun alusta 1997 saakka elokuvatoimintaa Somerolla pyörittänyt Vesa Aaltonen myi Bio Jukolan liiketoimintakaupalla, eli Mäkilä jatkaa hänen tapaansa vuokralla kaupungin omistamissa tiloissa.
– Olen tuntenut Jarin yli 20 vuotta ja laitan luottavaisena hommat eteenpäin juuri hänelle, Aaltonen toteaa.
– Kyllä Jari somerolaiset elokuvissa pitää, se on satavarma.

Vesa Aaltonen aloitti elokuvatoiminnan Somerolla tammikuussa 1997.

Aaltonen sanoo luopuvansa uransa ensimmäisestä elokuvateatterista siksi, että neljän elokuvateatterin kanssa on revettävä aika moneen suuntaan. Somero on myös melko kaukana hänen nykyisestä asuinkunnastaan Sastamalasta.
Aaltosen omistama Kinoset jatkaa elokuvatoimintaa Sastamalassa, Loimaalla ja Huittisissa.
Molemmat elokuva-alan ammattilaiset haluavat, että toiminta Bio-Jukolassa jatkuu omistajanvaihdoksesta huolimatta saumattomasti. Myös työntekijä siirtyy uuteen yritykseen vanhana työntekijänä.
– Eli mitään taukoja ei pitäisi tulla, jos vaan saadaan kassajärjestelmät sun muut pelittämään, Mäkilä sanoo.
Bio-Jukolan nimi säilyy, samoin esityslaitteisto. Myös sali pysyy entisenlaisena.
– Vesa on laittanut leffasalin hienoon kuntoon, Mäkilä kehuu.
Sen verran Mäkilä on ehtinyt suunnitella, että ensi vuonna aulan puolelle on tarkoitus laittaa itsepalvelukonsepti makeisiin, kuten on hänen muissakin teattereissaan.
Mäkilän Bio-Kuva pyörittää elokuvatoimintaa myös Bio-Salossa ja Paimion Bio Starssa.
Jotta toiminta on saumatonta kaikissa leffateattereissa, nettisivut uudistetaan.
– Lipun voi varata nettisivuilta, mutta paikkalippuja ei ole. Varauksen tehneet ovat kuitenkin ruuhkatilanteessa etuoikeutettuja pääsemään saliin.
Kinoset-logolla varustetut lahja- ja sarjaliput kelpaavat voimassaoloaikanaan omistajanvaihdoksesta huolimatta Bio Jukolaan. Sarjaliput pyritään vaihtamaan kassalla uuden yrittäjän vastaavaan tuotteeseen. Lisäksi marraskuun alusta Somerolla myydyt lipputuotteet käyvät myös Paimiossa ja Bio-Salossa.
Mäkilällä on tiedossa, että Somerolla olisi optio myös toiseen saliin, mutta hän katselee nyt rauhassa, miten toiminta lähtee pyörimään.
Bio-Salossa saleja on kolme ja Paimion Starassa kaksi.
– Ohjelmistorungon Somerolla muodostavat suurimmat menestysleffat sekä kotimaiset ja perhe-elokuvat. Ne vetävät pienillä paikkakunnilla eniten väkeä. Täytyyhän sitä yrittäjän leipä saada.
– Somero on muuten yksi pienimpiä paikkakuntia, missä oma leffateatteri on.
Mäkilä on kuitenkin avoin muunlaisellekin tarjonnalle ja on valmis kokeilemaan laatuelokuvia tai muita erikoisiltoja, jos asiakkaat niitä Somerolla haluavat.
Jari Mäkilä on elokuvaihminen kolmannessa polvessa. Hänen isoisänsä aloitti Paimion vanhassa elokuvateatterissa vahtimestarina vuonna 1948 ja pysyi alalla eläkeikään saakka.
Jari Mäkilän isä opetteli alalle Paimiossa ja toimi myöhemmin myös Turussa koneenkäyttäjänä.
– Itse lähdin elokuva-alalle 1988, jolloin olin 17-vuotias.
Someroltakin hänellä on alan muistoja.
– Olin 16-vuotias, kun vanha Jukola lopetti Somerolla ja ostimme sen itäsaksalaiset koneet työväenyhdistykseltä Paimioon. Se taisi olla maaliskuussa 1987.
Hän muistelee, että Someron silloisessa, purkuun menossa olleessa elokuvateatterirakennuksessa oli komea sisäänkäynti ja aula. Koneenkäyttäjänä toimi Kalevi Anttila.
– Ennen kuin varsinainen elokuvateatteri Jukola rakennettiin vuonna 1960saatiin, elokuvia näytettiin Somerolla työväentalolla ja lisäksi maataloustuottajat omistivat Someron Kinon, eli paikkakunnalla oli kaksi leffateatteria, Mäkilä tietää.
Hän kehuu, että hänet on nyt otettu Somerolla positiivisesti vastaan, sen verran mitä on ihmisiä kauppa- ja vuokra-asioissa tavannut. Hän haluaa jatkossa tutustua somerolaisiin paremminkin.
– Koetan olla itse jonkin verran Bio-Jukolan kassalla, sillä haluan pitää näppituntuman asiakaspalveluun ja tutustua asiakkaisiini.