Gerontologisen hoitotieteen professori, somerolainen Riitta Suhonen puhui vanhustenviikon tapahtumassa ympäristön ja luonnon vaikutuksista ikääntyvien ihmisten arkeen.
Suhosen mukaan viimeisen viiden vuoden aikana ikääntyvien terveyden ja palveluiden tutkimuksessa on noussut yhä etenevissä määrin esille ympäristö, luonto ja niiden vaikutukset.
– Koronavuodet nostivat näitä aiheita tutkimukseen, hän sanoo.
Suhonen työskentelee suuren kansainvälisen tutkimusryhmän kanssa. Hän painottaa ikääntyvän väestön kanssa toimittaessa yksilöllisyyttä.
– Ikääntyvät ovat moninainen ryhmä, jossa on toimintakyvyltään hyvin erilaisia ihmisiä. Ikä ei saisi olla perusteena millekään toimenpiteille, Suhonen sanoo.
Ulospääsy on monelle ikääntyvälle kysymys itsenäisyydestä ja pärjäämisestä. Jo pienikin aika ulkona luonnonläheisyydessä, vaikka omalla pihamaalla tai parvekkeella kukkalaatikon vieressä, saa aikaan positiivista virettä.
– Luontoyhteys inspiroi, rauhoittaa, lohduttaa ja vahvistaa. Luontoon liittyy muistoja, tarinoita ja historiaa. Luonnon tuominen hoivakotien ja asumisyksiköiden lähelle ja sisälle on tärkeää. Vuodenajat ja niiden värimaailmat saavat näkyä. On pohdittava, miten ulkoilu voidaan mahdollistaa. Somerolla on paljon turvallisia ja hyvin valaistuja reittejä liikkua.
Suhonen kannustaa katselemaan ympärilleen kotiympäristössä. Millaisia luontoyhteyksiä löytyy, miten aistit virittyvät ja millaisia muistoja palaa mieleen?
– Ulospääsemättömyys vähentää hyvinvointia. Myös virtuaalinen todellisuus ja esimerkiksi taide voi tarjota luontoyhteyttä.
Hoitava ympäristö tarkoittaa muun muassa yksilön tarpeiden ja turvallisuuden huomioimista. Jos koko elämä tapahtuu asumuksessa, sen olisi oltava merkityksellinen, aktiviteetit huomioiva, itsenäisyyttä ja mielekästä elämää tukeva.
– Yksilöllistettyä ympäristöä voi rakentaa esimerkiksi värein ja materiaalein. Turvallisuuteen kotona kannattaa kiinnittää huomiota ennen kuin tulee jokin terveydellinen tapahtuma, jonka vuoksi asioita on pakko muuttaa. Matonkulmien lisäksi olisi huomioitava rakenteita. Korkeat kynnykset rajoittavat liikkumista, Suhonen muistuttaa.
Riitta Suhonen
– professori (gerontologinen hoitotiede), TtT, sairaanhoitaja
– ylihoitaja (sivuvirka), Varha, TYKS hoitotyön tausta erilaisissa tehtävissä
– Fellow of the European Academy of Nursing Science member of the Academia Europaea
– visiting professori Brunel University London, UK
– somerolainen