Suositun Iso-Valkeen saunamökin vuokrahinta nousee

0
Iso-Valkeen saunaa vuokrataan ahkerasti. (kuvat Manu Kärki)

Kaupungin omistaman Iso-Valkeen saunamökin varauskalenteri näyttää joulukuun osalta jo täyttä. Vapaana on enää muutama päivä sieltä täältä. Mökki on suosittu ja kävijöitä riittää kauempaakin kauniiseen luontokohteeseen.

Tekninen lautakunta esittää, että saunamökin vuokrahintaa nostetaan vuoden alusta 50 euroon vuorokaudelta. Vuokra on ollut 35 euroa. Hinnankorotusta perustellaan ylläpitokustannuksilla.

Peruutusehtoja muutetaan kummankin kaupungin vuokrasaunan kohdalla. Jatkossa sekä Iso-Valkeen että Poikkipuoliaisten varauksen voi peruuttaa ilman kuluja vielä viikkoa ennen, mutta lähempänä vuokrausajankohtaa tehdystä peruutuksesta peritään koko vuokran suuruinen maksu.

Lisäksi vuokrausaikaa halutaan rajoittaa, esimerkiksi pisimmillään viikkoon kerrallaan. Tällä hetkellä vuokrauksen voi tehdä kuinka pitkäksi ajaksi tahansa. Päivitetyt vuokrat ja ehdot astuvat voimaan 1.1.2025.