Salon sairaalan yöpäivystyksen sulkeminen ei Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varhan laskelmien mukaan tuo lakiesityksen mukaisia 5 miljoonan euron säästöjä, vaan päinvastoin lisää säästötarvetta 1,4 miljoonalla.
Lakiluonnoksessa on laskettu Tyks Salon sairaalan toiminnan muutosten säästöjen olevan noin 5 miljoonaa euroa. Hallituksen esitystä sairaalaverkon uudistamisesta tarkistettiin lausuntopalautteen perusteella.
– Lakiesitykseen liittyvässä laskennassa on käytetty Salon sairaalan todellisten kustannusten sijasta muiden sairaaloiden siirtyvien kustannusten prosentuaalisen osuuden keskiarvoa. Muutoksen taloudelliset vaikutukset ovat siten vahvasti ylimitoitettuja, Tyks-sairaalapalveluiden tulosaluejohtaja Mikko Pietilä tiedottaa.
Hallituksen esityksen arvion mukaan muutokset Salon sairaalan toiminnassa vähentäisivät Varhan valtionrahoitusta 2,8 miljoonaa euroa. Tämä ylittää Varhan arvioimien kustannusten laskun yli miljoonalla eurolla. Varhan olisi katettava erotus säästämällä vastaava summa muista toiminnoista.
Varhan mukaan yöpäivystyksen loppuminen Salon sairaalassa voi edellyttää lisäyksiä ensihoidon kuljetuskapasiteettiin sekä perusterveydenhuollon kiirepäivystyksiin, jotka söisivät toteutuessaan vielä merkittävän osan noin miljoonan euron kustannussäästöstä. Käytännössä kustannukset vähenisivät lähinnä takapäivystysrinkien, yöpäivystyksen hoitohenkilöstön, vartiointipalvelujen sekä laboratorio- ja kuvantamisvalmiuden kulujen vähentymisestä.
Mikko Pietilä antoi lausunnon eduskunnan hallintovaliokunnalle viime viikolla.
– Sairaalan toiminnan supistukset aiheuttaisivat merkittävää toiminnallista haittaa. Erityisesti yöpäivystyksen lopettaminen heikentää alueen asukkaiden palvelutasoa. Varha katsoo, että hyvinvointialueiden ja väestön kohtelun tulisi olla tasapuolista muiden tarkasteltujen sairaaloiden kanssa.
Lausunnossa huomautetaan myös, että Salon sairaala toimii myös Tyksin kantasairaalan varasairaalana poikkeustilanteissa. Noin 60 miljoonan euron rakennusinvestointi uuteen Salon sairaalan rakennukseen etenee ja uusi sairaalarakennus on valmistumassa vuonna 2026. Jotta tämä investointi ei valuisi hukkaan, vuodeosastotoiminta on tarkoituksenmukaista jatkaa riippumatta muista ratkaisuista.