Joulu Ghanassa

0
Mark Antwi pitää

Linja-autojen kapasiteetti ei joulunaikaan riitä. Ihmisiä kuskataan kaupungeista kyliin joulunviettoon jopa suurilla rekoilla, sillä niin paljon heitä on liikkeellä. Joulu aiheuttaa Ghanassa kansanvaelluksen.

– Kaikki lähtevät perheidensä ja sukujensa luokse kyliin, joissa oikea joulunvietto tapahtuu. Monet palaavat ulkomailta kotimaahansa jouluksi. Joulu kokoaa ihmiset yhteen, kertoo ghanalainen Mark Antwi .

Antwi on majaillut Suomessa nyt vuoden päivät. Hän on tuttu näky monitoimitupa Fontanalla Somerolla. Siellä Antwi avustaa eri tehtävissä. Ghanalaisesta joulusta mies kertoo ashantilaisesta näkökulmasta, hän on kotoisin keski-Ghanasta Kumasista.

– Joulunaikaan saattaa olla jotakin ohjelmaa kaduilla, eri alueilta tulevat pelaavat jalkapalloa toisiaan vastaan tai järjestetään karnevaaleja. Tärkeintä on kuitenkin olla yhdessä ja valmistaa hyvää ruokaa ja juomaa. Myös kirkossa käyminen on traditio.

24. päivä joulukuuta ghanalaisperheet lähtevät hakemaan viidakosta joulupuuta. Se viedään kotiin ja koristellaan. 25. päivä juhlitaan ja juodaan palmuviiniä.

– Nykyään joulupuun voi ostaa kaupasta ja osa lähtee juhlimaan baareihin. 25. päivä on sellainen päivä, jolloin nuorisokin saa luvan lähteä juhlimaan ystäviensä kanssa, kunhan tulevat kuitenkin ajoissa kotiin. Ghanassa nuorisolla on tiukat säännöt. Toiset käyvät myös kirkossa. Kaikki yrittävät kerätä rahaa tai ruokaa ja lahjoittaa sitä tarvitseville.

Ghana on maa, jossa ihmiset uskonnosta riippumatta elävät rinnakkain. Se näkyy myös jouluna, jolloin kristittyjen juhlaan ovat tervetulleita ja osallistuvat myös esimerkiksi muslimit.

– 26. päivä on pääpäivä. Silloin valmistetaan juhlaruokaa, johon on säästetty. Tehdään fufua, kanaa ja kunnollista riisiä. Kodeissa saattaa olla tietyt, vain jouluna käytettävät kattilat. Ne otetaan kaapista käyttöön. Ruokaa jaetaan ystäville, sukulaisille ja kyläläisille. Perheen äiti laittaa ruokaa lautasille, pakkaa ne koriin ja lähettää lapsensa viemään ihmisille. Jouluna jokainen syö, vaikka ei olisi itse valmistanut ruokaa laisinkaan.

Ghanalaiset kokkaavat aamulla, päivällä ja illalla. Koko päivä syödään ja istutaan perheen kesken.

– Keskustelemme, miten vuosi on mennyt ja mitä tulevalta odotetaan. Monet asuvat suurissa sukutaloissa ja paikalla on useita perheitä ja sukupolvia.

Mark Antwi kertoo, että tapaninpäivä on Ghanassa uusien vaatteiden esittelyn päivä. Lapsille ja nuorille ostetaan uusi vaatekerta ja kengät.

– Sitten he lähtevät ulos kadulle kulkemaan ja ihmiset tarkkailevat, kuka on saanut hienoimmat ja muodikkaimmat vaatteet. Tästä käydään kilpailua. Perinne luo myös paineita ja surua, jos uuteen vaatekertaan ei olekaan varaa.

Jos rahaa ei ole tarpeeksi, vaatteet tehdään itse ja raha käytetään kenkiin.

– Äiti ottaa kepin, mittaa sillä lapsensa jalan ja lähtee markkinoille keppi mukanaan kenkäostoksille.

Juhlinta päättyy uudenvuoden aattoon, jolloin jokainen kynnelle kykenevä suuntaa kirkkoon.

– Vaikka ei koko vuonna olisi muuten käynyt, niin uuden vuoden aattona kaikki menevät ennen keskiyötä monta tuntia kestävään messuun. Ohjelmassa on enimmäkseen musiikkia ja laulua. Pyydetään anteeksiantoa. Kirkkoa saatetaan vaihtaa ja jatkaa juhlintaa. Kirkkokulttuuri on meillä erilainen kuin täällä. Esimerkiksi Someron kokoisella paikkakunnalla saattaa olla 15 eri kirkkoa.

Ghanalainen fufu on lisukeruoka, joka on valmistettu esimerkiksi mainiokista ja keittobanaanista. Ainesosia murskataan yhteen suurella puunuijalla niin kauan, että koostumus on kiinteä ja hyvin sormissa muotoiltava.

Fufua syödään juhla-aikaan vaikkapa kanan kanssa. Kana paistetaan ensin avotulella hygieniasyistä, jonka jälkeen sitä keitetään vähän aikaa inkiväärin, valkosipulin ja chilipaprikan kanssa. Sitten kana paistetaan öljyssä ja laitetaan sivuun.

Liemi valmistetaan tomaattikastikepohjaan, johon lisätään palmuöljyä, soseutettua punasipulia, valkosipulia ja inkivääriä sekä chilipaprikaa. Monet käyttävät myös laakerinlehtiä ja ripauksen currya. Laakerinlehdet voivat olla Ghanassa myös tuoreita, sillä pensaita kasvaa punaisessa maaperässä. Samoin mustapippuri ja maustepippuri.

Kastiketta keitetään kokoon pitkään ja hartaasti, ja lopuksi lisätään joukkoon kana. Lisukkeeksi voidaan keittää myös riisiä.