Keltiäisten vanhan kyläkoulun alaluokan päädyn ovi aukeaa ja ovenraosta kurkistaa kuvataiteilija Hanna Saarikoski . Hän toivottaa tervetulleeksi ja pahoittelee eteisen lattialla olevaa hiekkamäärää. Kyseisenlainen päivittely sopii kaikkien pienten lasten äitien suuhun märkänä vuodenaikana, joten niin myös Saarikosken. Perheen tytär käy alakoulua Oinasjärvellä.
Eteisaulan, ruokailutilan ja keittiön katot ovat korkealla. Valo siivilöityy suurista ikkunaruuduista sisään. Kättelemään ilmestyy Saarikosken puoliso, taiteilija Antti Laitinen . Istumme ruokapöydän ääreen. Laitinen kertoo rakennuksen toisessa päädyssä sijaitsevan yläluokan olevan työskentelytilana. Vanhasta koulusta löytyy myös erillinen asunto, joka on ollut pariskunnan luona vierailleiden opiskelijoiden ja työharjoittelijoiden käytössä.
Nyt vieraita ei ole. Saarikoski vilkaisee kulhoa leivinliinan alla, tekeillä on leipäjuuritaikina.
– Leivon joka viikko leipää viikonlopuksi, hän kertoo.
Tänä aamuna olisi kuitenkin tarkoitus puhua taiteesta ja kulttuurista ja siitä, millaista on ammattilaistaiteilijan elo nykyajan Suomessa.
– Toivoisin, että olisi keskusteluilmapiiri taiteen ja kulttuurin ympärillä ilman rahapuhetta ja tuottavuuden laskelmia. Haluaisin keskustella muista taiteen hyödyistä ja vaikutuksista hyvinvointiin. Leikkaukset sulkevat museoita, lakkauttavat kursseja, pieniä gallerioita ja yhdistyksiä. Miten tämä kaikki vaikuttaa esimerkiksi lapsiimme ja nuoriimme? Mitä he oppivat ajattelemaan kulttuurista? Hallituksen toimet ovat säästöjen sijaan ennemminkin hallittua alasajoa, Saarikoski sanoo.
Taiteen ja kulttuurin leikkaukset ovat ensi vuonna yhteensä 17,4 miljoonaa euroa. Rankimmin leikkaukset kohdistuvat suoraan esittäviin taiteisiin, mutta myös Taiteen edistämiskeskuksen rahoitukseen. Tämä tietänee pienempää budjettia, tai sen puuttumista kokonaan, monista suunnitelluista investoinneista kulttuurikentällä.
Samaan aikaan hallitus valmistelee kulttuuripoliittista selontekoa, joka tähtää yli hallituskausien tulevaisuuden työkaluksi vuoteen 2040 saakka. Selonteon luonnosteksti tuntuu leikkauslistan rinnalla irvokkaalta ja naivistiselta sanahelinältä. Sen alkusanoissa todetaan muun muassa seuraavaa: ”Selonteon tarkoitus on lisätä ymmärrystä kulttuurin merkityksestä ja luovien alojen näkymistä yhteiskunnassamme. Tämä puolestaan lisää arvostusta taiteilijoita ja luovan alan tekijöitä kohtaan, ja saa heidät tuntemaan, että Suomi on heistä ylpeä.”
Luen tekstin ääneen. Laitinen istuu hiljaa, Saarikoski hymähtää. Sanoja on vaikea löytää.
– On selvää, että leikkauksia pitää kritisoida. On kuitenkin tärkeää, että kaikki voisivat muodostaa oman mielipiteensä kulttuurista, eikä lähdettäisi kahtiajakoon tai vastakkainasetteluun. Pitää miettiä, mikä on itselle tärkeää ja merkityksellistä ja tukea sitä. Ei kulttuuri ja sen tekeminen lopu, mutta ei maassa makaavaa saisi potkia, Saarikoski aloittaa.
Hänestä koko vallitseva räjähdysherkkä poliittinen maailmantila hämärtää ihmisten ajattelukykyä. Saarikoski viittaa siihen, kuinka taiteen ja kulttuurin tulisi pysyä kaikkien helposti saatavilla, jotta sen ympärille ei pystyttäisi kehittelemään mielikuvaa luksuksesta.
– Nyt sellaiset tahot, jotka ovat voineet tarjota ilmaisia tai hyvin edullisia kokemuksia kulttuurin parissa, ovat vaarassa näivettyä. Museoiden lippujen hinnat nousevat ja jotkut maakunnalliset museot, joissa on ollut ilmaisia sisäänpääsyjä, joutuvat luopumaan niistä. Lapsille ja nuorille suunnattuja kursseja ei pystytä toteuttamaan, taiteen opettamiseen ei ole varaa, Saarikoski luettelee.
Kulttuuripoliittisen selonteon yksi päätavoitteista, tavoite numero 3. ei nykymenolla toteudu: ”Kulttuuri on jokaisenoikeus; Varmistamme, että erilaiset äänet saavat tilaa kuulua, tuntua ja näkyä. Kulttuuripalvelut ovat saatavilla eri kielillä ja oikeissa kanavissa, ja eri väestöryhmien kohtaamista ja vuorovaikutusta on lisätty. Lasten ja nuorten omaehtoinen kulttuuritoiminta on tunnistettu olennaiseksi osaksi kulttuuripolitiikan kenttää.”
Antti Laitinen peilaa jatkuvaa taiteilijoiden sietämää työtilanteen epävarmuutta omaan uraansa. Laitisen ura on Suomessa poikkeuksellinen ja Laitinen on poikkeuksellinen taiteilija. Hän on opinnoista valmistuttuaan saanut suoraan merkittävän tunnustuksen; lopputyönäyttelyn Wäinö Aaltosen museoon Turkuun. Hän on tehnyt kansainvälisesti erittäin tunnettua uraa omaleimaisella ja oivaltavalla taiteellaan. Laitisen töitä on nähty ympäri maailman lukuisissa maissa. Rahapuheeseen viitaten, Laitinen on yksi Suomen menestyneimmistä vientituotteista.
– Riippumattomat työskentelyapurahat, residenssit ja niiden kautta tulleet kontaktit ovat omalta osaltaan mahdollistaneet uran kehityksen. Kun taidetta saa tehdä vapaasti, se on tuottavaa, korkeatasoista ja mielenkiintoista, mutta kun sen tekemistä ruvetaan ohjailemaan esimerkiksi yritysrahalla, se tylsistyy ja yksipuolistuu, Laitinen sanoo ja pyytää miettimään pitkälle kaupallistettua ja suuria määriä myyvää taidetta. Millainen on siitä saatava kokemus?
Selontekokin maalailee, että ”onnistuneen kulttuuri- ja elinkeinopolitiikan seurauksena ihmisten kokema osallisuus ja merkityksellisyys tuottavat laaja-alaista sivistystä, hyvinvointia sekä yhteiskunnallista ja taloudellista arvoa.”
70-sivuisen selonteon yksi vahvimmista näkökulmista kuitenkin on uudistaa taiteen ja kulttuurin rahoitusmalli sekä viedä alaa yhä vahvemmin kohti yritysmaailmaa ja esimerkiksi Business Finlandin tarjoamia rahoituksia.
Pienestä Kannuksen kaupungista ponnistaneen Saarikosken mielestä nykyiset rahoitusmallit ovat melko toimivia, mutta rahaa on järjestelmällisesti ollut aina taiteelle ja kulttuurille liian vähän. Hän epäilee, että jos rahoitukseen tulisi useampia uusia välikäsiä suunnitellun mukaisesti, tilanne ei parantuisi, vaan raha virtaisi edelleen varsinaisten tekijöiden ulottumattomiin.
– Kaikenlainen yhteistyö on hyväksi, mutta tärkeintä olisi kuitenkin saada tehdä rauhassa omaa työtään. Tämä on yrittäjän arkea siinä missä moni muukin, tehdään paljon paperitöitä, suunnittelua, kontaktointia ja työmatkoja. Itse myös opetan Aalto yliopistolla omien projektieni ohella, mutta olen siitä hyvässä tilanteessa, että pystyn säätelemään opetuksen määriä. Juuri saamani viiden vuoden taiteilija-apuraha on minulle sama kuin viiden vuoden työsopimus, joka antaa turvaa ja vakautta. Moni taiteilija kuitenkin joutuu työskentelemään muulla alalla päivätyössä ja yrittää jäljellä jäävällä ajalla tehdä omaa taidettaan. Se on vaikeaa.
Laitisella ja Saarikoskella on molemmilla jo niin nimekkäät urat takanaan, etteivät he ole täysin riippuvaisia apurahoista. Tuloja tulee uusista näyttelyistä, työtilauksista ja muista myynneistä.
– Suomalaista taidetta todella arvostetaan ulkomailla, mutta ei tänne tulla sitä katsomaan. Eivät taidekuraattorit lähde Suomeen löytämään uusia suomalaisia taiteilijoita, jos heitä ei tänne kutsuta, tai taiteilijoita viedä ulkomaille. Jotkin säätiöt ovat edesauttaneet suomalaisen taiteen vientiä merkittävästi sillä, että ovat kutsuneet ja maksaneet kuraattoreita tänne vierailuille, Laitinen sanoo.
Selonteon tavoite numero 4. onkin suomalaisen luovan sektorin kansainvälistyminen. Ratkaisuksi on keksitty uusien rahoitusmallien lisäksi innovaatiot, esimerkiksi palvelualoille. Suomeksi sanottuna siis juuri se, joka Laitisen mukaan tekee taiteesta tylsää ja suppeaa; sen monistaminen kaupallisiin tarkoituksiin.
Laitisen voisi ajatella pienen kiertotien kautta kannattavan selonteon tavoitetta numero 1: ”Kulttuuri on muutosvoima – tapahtuu hallittu kulttuurinen murros.”
– Ratkaisevaa voisi olla yhtenäinen asenneilmapiirin muuttuminen positiiviseksi. Esimerkiksi Islannissa on vahva kansallinen tahtotila, että taidetta tuetaan ja sitä viedään ulkomaille, tekijöitä ei kampiteta. Se on toiminut hienosti. Kyllä taidenäyttelyihinkin jonotetaan. Suomessa kulttuurin budjetti vain on aina ollut muita Pohjoismaita pienempi, mutta ei taiteen vienti vaatisi kovinkaan suuria rahoja.
Somerolla kaupungin tämänhetkinen kulttuuristrategia on päättymässä ensi vuoteen 2025. Laitinen ja Saarikoski pitävät kaupunkia varsin hyvänä kulttuuriselta tarjonnaltaan.
– Somerolla on aika vireää näyttely- ja opetustoimintaa. Kouluissa voisi olla enemmänkin esimerkiksi lyhyitä taideprojekteja, työpajoja tai tutustumista erilaisiin taidemuotoihin. Olin mukana Espoossa 14-vuotiaiden taidetestaaja-projektissa, jossa nuoret saivat muun muassa kokeilla monenlaista ja tavata taiteilijoita. Se oli antoisaa, Saarikoski kertoo.
Laitinen sanoo, että aina aika-ajoin joku kollega kyselee, millaista Somerolla on asua ja työskennellä, olisiko paikkakunnalla tarjolla jotakin kiinnostavaa asuinpaikkaa tai työtilaa.
– Monesti tänne tuleminen kapsahtaa vähän huonoihin julkisiin liikenneyhteyksiin, vaikka sijainti onkin muutoin hyvä. Saattaisi olla hyvä houkutin, jos vaikka kaupunki tai jokin muu taho pystyisi tarjoamaan edullisia työskentelytiloja käyttöön. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla työtilat ovat monesti todella ahtaita ja kalliita.
Käymme lopuksi pariskunnan työtiloissa rakennuksen toisessa päädyssä. Villasukille on tarvetta, lämpötilaa pidetään noin 16 asteessa. Taiteilijat ovat kuulemma kautta linjan tottuneet vaatimattomiin oloihin, minulle selvennetään. Laitisen ja Saarikosken työpäivä jatkuu yhteisprojektin suunnittelulla.
– Se on sujunut melko luontevasti. Rauman taidemuseoon aukeaa ensimmäinen yhteinen museonäyttelymme. Sinne tulee molemmilta sekä uusia että vanhempia teoksia ja lisäksi pari yhteistä uutta teosta.
Tulossa Hanna Saarikoskelta
Näyttelyitä ensi vuonna:
- Yhteisnäyttely Rauman taidemuseo: Sula / Molten, 7.2. – 18.5.2025
- Yksityisnäyttely Arktikum galleria Valo, Rovaniemi: huhtikuu 2025. Tammi-maaliskuu Lapin yliopiston ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kutsuvierastaiteilijana näyttelyä valmistaen.
- Ryhmänäyttely K.H.Renlundin museo, Kokkola: KESKIÖSSÄ: IDENTITEETTI, 14.2.–4.5.2025
- Kokkolassa kesällä ryhmänäyttely, jossa on mukana Pohjoismaisessa Taidekoulussa opettaneita ja opiskelleita taiteilijoita, 19.7.2025-16.8.2025
Tulossa Antti Laitiselta
Näyttelyitä ensi vuonna:
- Hyvinkään taidemuseo: Ääri, 12.1.2025 saakka
- KunstCentret Silkeborg Bad, Silkeborg, Tanska: FEEL THE SPACE OF THE FOREST, 12.1.2025 saakka
- Yhteisnäyttely Rauman taidemuseo: Sula / Molten, 7.2. – 18.5.2025
- EMMA – Espoon modernin taiteen museo: InCollection, 24.09.2025 – 13.09.2026
