Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa kuvailee Someroa tyypilliseksi suomalaiseksi maaseutukaupungiksi, jossa on suuri pinta-ala, paljon vesistöjä ja mökkikauppa ajaa neliöhintojen vertailussa muun kiinteistökaupan ohi. Hänen mielestään kaupunki voi kilpailla sujuvalla rakennusvalvonnalla, peruspalveluilla ja kulttuuritarjonnalla
– Mökkeilyn merkitys on kasvanut viime vuosina ja esimerkiksi pääkaupunkiseutulaiset hakevat vapaa-ajanasuntoja pääosin parin tunnin ajomatkan säteeltä. Somero osuu tähän, vaikka kriittisenä puutteena onkin isomman valtaväylän tai rautatieyhteyden puute, Somerolta kotoisin oleva Viljamaa sanoo.
Nelikymppinen Viljamaa eli Somerolla lapsuutensa. Hän muutti kaupungista yläkoulun jälkeen opiskellakseen lukiossa Turussa, mutta vierailee lapsuuden kaupungissaan edelleen joka kesä.
– Kesäinen perinne on tulla pelaamaan jalkapalloa Suviheinäturnaukseen . Minulla on Somerolla paljon ystäviä ja tuttuja. Siellä on oikein mukavaa käydä, Espoossa tätä nykyä asuva Viljamaa sanoo.
Hänen mielestään Somerolla on mahdollisuuksia houkutella uusia asukkaita etätöiden ja mökkeilyn suosion myötä. Asumista kun määrittävät työpaikka ja peruspalvelut. Kesäasukkaat tukevat palvelujen säilyvyyttä ja monipuolisuutta, joka puolestaan lisää vetovoimaa pysyvää muuttoa harkitsevien mielissä.
– Lapsiperheet hakevat hyviä peruspalveluita, päivähoitoa, koulua ja terveydenhuoltoa. Työtä on myös oltava. Asuntokauppa hiipuu ja lamaantuu, jos paikkakunnalta katoaa työ. Tämä on ollut nähtävissä alueilla, joissa on suljettu vaikkapa paperitehdas. Voi kuvitella vaikutuksia, jos Somerolla esimerkiksi Laukamo sulkisi ovensa.
Viljamaan mielestä Somerolla alisuoritetaan kulttuurin erityispiirteiden osalta.
– Siellä on useita taiteilijoita, kulttuuripersoonia, uniikki lavatanssikulttuuri, Somerniemen kesätori, jolle tullaan kaukaakin. Näiden ympärille pystyisi rakentamaan tapahtumia ja ilmiöitä. Jos ottaa esimerkkiä suuremmista kaupungeista, jotka ovat pystyneet kasvattamaan asukasmääräänsä ja rakentamaan kaupungin asuntokantaa, Tampere on onnistunut. Väitän, että paljon Tampereen suosiosta perustuu myös elävän ja monipuolisen kulttuuritarjonnan varaan, johon on viime vuosina satsattu.
Someron kaltainen pienempi kaupunki voi jatkossa halutessaan kilpailla myös sujuvalla rakennusvalvonnalla. Voimaan astuva uusi rakentamislaki mahdollistaa esimerkiksi kesäasuntojen muuttamisen vakituiseksi asunnoksi entistä helpommin.
– Sitähän voi käyttää markkinoinnissa, että Somerolla asiat hoituvat sujuvasti ja nopeasti.
Suomessa on edessä sukupolvenvaihdos myös kesämökkien kohdalla. Jos nuorempi kansa haluaa mökkinsä säilyttää, ratkaisevaa voi olla, mitä saa rakentaa, mihin ja kuinka kauan aikaa asioiden eteenpäin vieminen vie.
Perintönä jää mökkejä, mutta myös maaseudun syrjäisten alueiden omakotitaloja ja jopa tilakeskuksia. Mitä niille tapahtuu maatalouden hiipuessa, sitä ei kukaan tiedä. Onko edessä aika, jolloin perinnöstä kieltäydytään yhä useammin ja huonokuntoisia syrjäseudun rakennuksia jää kaupunkien käsiin?
– Se voi olla mahdollista. Muuttoliike suuntaa keskustoihin ja palvelut keskittyvät niihin, mutta Suomeen ja esimerkiksi Somerolle, voi syntyä myös kakkosasuntojen kulttuuri, jossa näitä perittyjä kiinteistöjä tai mökkejä hyödynnetään. Kotiseuturakkaus voi vetää lapsuuden maisemiin osa-aikaiseksi asukkaaksi.
Pääkaupunkiseudun asukasmäärä kasvoi viime vuonna 20 000 henkilöllä huolimatta siitä, että asumiskustannukset ovat korkeat. Somerolla asuntojen hinnat taas ovat tippuneet, eikä uudisrakentamista juurikaan ole.
– Inflaation jälkeen suomalaiset säästävät. Rakentaminen on edelleen jäissä, eikä meillä enää juurikaan ole itserakentamisen kulttuuria. Helsingin mediaani-ikä on 28 vuotta. Puhutaan siis aivan erilaisesta ympäristöstä, kuin Somero. Tähän vaikuttavat esimerkiksi opiskelumahdollisuudet ja maahanmuuttajien keskittyminen.
Somerolla syntyy tulevina vuosina lapsia vain kourallinen, jos muuttoliike ei käänny. Kuntapolitiikkaa tehdään nyt aktiivisesti päiväkotien, koulujen ja terveydenhuollon säilyvyyden puolesta. Toisaalta ikärakenne tulisi ottaa huomioon ja kasvavaa iäkkäiden asukkaiden ryhmää pitäisi pystyä palvelemaan.
– Kun Somerolla kesäiltana lenkkeilee keskustan läpi, lyö palvelutarjonnan muutos silmille. Palveluja on valitettavasti tarjolla enää vain melko suppealta osa-alueelta. Minusta kannattaa myös pohtia sitä, onko koulujen kohdalla juuri nyt järkevää miettiä ensisijaisesti kiinteistöjä ja sijaintia, vaan ennemminkin satsata laadukkaaseen opetukseen. Koulujen sulkemisiin liittyy aina valtavan suuret tunnelataukset. Itseänikin kirpaisisi, jos kuulisin lapsuuteni Kirkonmäen koulun menevät kiinni.