Kulmapiste kauneudelle ja hyvinvoinnille

0
Valtaharjun liiketalon kulmauksesta löytää nyt useita hyvinvoinnin ja kauneuden palveluja. Samassa liiketilassa toimivat yrittäjät Minna Wilen (vas.), Inna Ranta ja Aino Kauha.

Valtaharjun liiketaloon on syntynyt oikea kauneuden ja hyvinvoinnin kulmapiste, kun kosmetologi Inna Rannan lisäksi samassa liikehuoneistossa aloittivat myös parturi-kampaaja Aino Kauha sekä hieroja Minna Wilen.
Kolmikosta Ranta on kotoisin Somerolta, Kauha on jokin aika sitten muuttanut tänne ja Wilen etsii täältä asuntoa.

Turun seudulta kotoisin oleva Wilen on toiminut aiemmin esimerkiksi kymmenen vuotta joogaopettajana Naantalissa.
Viime syksynä kohtalo toi Somero-opistoon joogaohjaajaksi. Niinpä hän on syksystä saakka opettanut joogaa niin Somerolla kuin Koskellakin.
– Joogaopettajan työ on minulle sellainen unelma, hän huokaisee.
Wilen työllistää itseään kuitenkin myös hieronta-alan yrittäjänä. Hän ajatteli aluksi perustaa toimitilan Turkuun, jossa asuu. Kun hän kuuli, että Somerolla oli jäämässä yksi hieroja eläkkeelle ja toinen myi ajankyselijöille eioota, päätti hän tulla töihin tänne.
Somero on tullut tutuksi täällä asuvan ystävättären kautta, ja Wilen sanookin ihastuneensa paikkakuntaan jo tämän luona vieraillessaan. Mutta yllättyi kuitenkin asuntoa etsiessään.
– Missään en ole kokenut tällaista yhteisöllisyyttä, hän hämmästelee ja antaa esimerkiksi sen kun kyseli Facebookissa asuntoa. Yhdessä illassa oli postauksessa jo noin sata tykkäystä ja valtava määrä vinkkejä.
– En ole ikinä tuntenut itseäni näin tervetulleeksi mihinkään kaupunkiin.
Nopeasti hän on löytänyt myös kontakteja muihin yrittäjiin ja onkin esimerkiksi mukana jo 9.2. Someron monitoimitalolla pidettävässä Alapään asioiden teemapäivässä.
– Päivässä on mukana toinenkin hieroja, joten minä teen siellä ayuverdisia kävelyhierontoja.
Ayurvedinen hieronta on intialaiseen lääketieteeseen perustuva kokonaisvaltainen hoito, jossa keho käydään läpi hellästi jaloilla painamalla.
Hyvän olon tunteen antaminen toiselle onkin Wilenin johtoajatus niin hierojana kuin joogaohjaajanakin.
– Jooga vastaa yhteiskunnan hektisyyteen. Sen avulla saa rauhan… ja tietysti vähän liikkuvuuttakin. Keho voi hyvin, eikä sairastele. Siihen liittyy niin paljon.
Myös hieronta tekee lihashuollon lisäksi hyvää mielelle sekä sielulle.
– Siinä saa hyväksyvää, hoitavaa kosketusta. Käymällä kerran kuukaudessa hieronnassa saa keholle perusylläpidon. Sen lisäksi koulutettu hieroja näkee kehosta myös ihomuutokset, esimerkiksi vaikka luomissa.
– Ja onhan tässä ammatissa myös vähän sellaisena psykologinakin, kuuntelee ihmisten murheita ja huolia. Mutta asiakkaalla on sitten kevyt olo, kun hoidosta lähtee.

Parturi-kampaaja Aino Kauha on parhaillaan äitiysvapaalla, mutta siirtyy pikku hiljaa kohti tiiviimpää työtahtia.
Salosta kotoisin olevalle vastavalmistuneelle työkenttä löytyi aluksi Turun seudulta. Vuokratuolivuosien jälkeen hän perusti oman yrityksen 2018 Nousiaisiin.
Kahden lapsen saavuttua perheeseen halusi Aino Kauhan Somerolta kotoisin oleva mies kotiseudulleen, jossa on sukua ja tuttuja.
– Täällä on myös hyvät palvelut lapsiperheille ja tilaa olla, Kauha kehuu.
Tällä hetkellä Kauha tekee töitä lähinnä sunnuntaisin ja maalis-huhtikuulta eteenpäin useampina päivinä viikossa.
Kauha kertoo, että hiusala kehittyy koko ajan ja myös muoti muuttuu.
– Esimerkiksi jossain vaiheessa 80-luku näkyi tosi vahvasti. Silloin kun 2021 jäin ensimmäiselle äitiysvapaalle tehtiin paljon ihan valkoista ja harmaata tukkaa. Nyt se on lieventynyt pehmeämpään ja luonnollisempaan vaaleaan, kertoo Kauha, jonka erityisvahvuus työssään ovat nimenomaan haastavat vaalennukset.
– Ajan hermolla pitää olla ihan koko ajan, samoin kouluttautua.

Inna Ranta tekee Kauneushuoneessaan todella monenlaisia kasvo-, käsi- ja jalkahoitoja. Myös kynnet, ripset ja kulmat pääsevät käsittelyyn. Lisäksi hän tekee karvanpoistoja, suihkurusketuksia sekä meikkauksia.
– Eniten kysytään kynsihoitoja ja ripsienpidennyksiä, kertoo Ranta, jolle tulee kesällä täyteen kymmenen vuotta yrittäjyyttä.
Hän on yrittäjänä tyytyväinen Someroon, mutta erityisesti tietenkin siihen, että asiakkaita on riittänyt.
Ranta niin kuin liikehuoneen muutkin työntekijät tietävät varsin hyvin, että jokaisen alalla kilpailu on kovaa.
Toisaalta alan osaajille on myös aina tarvetta.
Valtaharjun liiketilassa kolmikko viihtyy hyvin yhdessä avarassa ja valoisassa tilassa, mutta sen lisäksi löytyy pienempiä soppia, joihin vetäytyä nautiskelemaan rauhallisista hoidoista.