
Kynttilänpäivää vietetään 40. päivänä joulusta, 2. helmikuuta, tai sitä seuraavana sunnuntaina. Tänä vuonna kynttilänpäivä osuu juuri tuohon 2.2.
Somerolla on pidetty yllä keskiajalta periytyvää tapaa siunata kynttilänpäivänä kirkossa käytettävät kynttilät.
Seurakunta pyytääkin nyt kynttilöitä lahjoituksina. Niitä voi viedä mennessään kirkkoon tai seurakuntatoimistoon sen aukioloaikoina.
– Kynttilänpäivä päättää kirkkovuodessa joulun juhlajakson. Se on valon juhla, Jeesuksesta loistavan jumalallisen kirkkauden juhla. Kynttilänpäivänä muistetaan myös Jeesus-lapsen tuomista temppeliin 40 päivää syntymän jälkeen. Kynttilä on muistamisen ja toivon merkki, taustoittaa seurakunnan viestinnän asiantuntija Essi Torkkomäki-Ryhtä.
Kynttilänpäivän messun toteuttavat Somerolla vs. kirkkoherra Lilli-Irmeli Hintsa , diakoniatyöntekijät Anni Kantonen ja Anu Kemppi sekä kanttori Anna-Liisa Forsström.
Somerniemen messussa mukana ovat Lilli-Irmeli Hintsan ja Anna-Liisa Forsströmin lisäksi Kirkkokuoro.
Kynttilänpäiväna avataan myös valtakunnallisesti Yhteisvastuukeräys, jonka hyväksi partiolaiset pitävät Somerolla messun jälkeen lettukahvilaa vanhan seurakuntatalon pihalla.
Yhteisvastuukeräys juhlistaa 75-vuotista historiaansa tukemalla nuoria sekä Suomessa että maailman kriisialueilla.
– Nuoret tarvitsevat mahdollisuuden uskoa tulevaisuuteen ja rakentaa itselleen turvallinen ja hyvä elämä, riippumatta taustasta tai olosuhteista. Keräyksen tavoitteena on edistää tasa-arvoisia mahdollisuuksia, jotta jokainen nuori voi osallistua ja vaikuttaa omaan ja yhteisönsä tulevaisuuteen, kertoo Torkkomäki-Ryhtä.
Yhteisvastuu-piispana toimii arkkipiispa Tapio Luoma. Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti Alexander Stubb.
Keräyksen tuotosta 30 prosenttia jaetaan keräävän seurakunnan kautta, 20 prosenttia kotimaiseen erityiskohteeseen ja 50 Kirkon Ulkomaanavun kautta kansainväliseen diakoniaan.