Somero-Seura myi Harjun kivinavetan vuokralaiselleen

0
Harjun

Somero-Seura myi Harjun vanhan kivinavetan Someron Omakotiyhdistykselle 15 000 eurolla.
– Halvalla meni, mutta hyväksyimme tarjouksen, jotta pääsemme asiassa eteenpäin, Somero-Seuran puheenjohtaja Marika Haapala toteaa.
Somero-Seura osti noin 500 neliön rakennuksen Arskametallilta noin 12 vuotta sitten, kun museoesineistö oli siirrettävä aiemmasta varastosta omistajanvaihdoksen myötä. Kauppahinta oli 72 500 euroa.
Rakennuksessa on tilaa yhteensä 1 250 neliötä. Kivinavetassa on kaksi kerrosta ja siihen on tehty laajennukset 1950- ja 1970-luvuilla. Kivinavetta on Harjun kartanon rakennuksista ainoa jäljellä oleva.
Seuran suunnitelmissa oli tuolloin remontoida kivinavettaan tilaa muun muassa koulumuseota varten ja muiden yhdistysten käyttöön, mutta avustusten haku kiinteistön kunnostamiseen ei tuottanut tulosta.
Harjun kivinavetta onkin toiminut lähinnä Somero-Seuran ja sillä vuokralaisena olleen Omakotiyhdistyksen varastona.

Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Keijo Karlsson sanoo, että aivan ensimmäiseksi on korjattava vuotava katto, mutta muuten suunnitelmat tai niihin tarvittavat budjetit ovat vielä alkutekijöissään.
Omakotiyhdistys on ollut tiloissa vuokralla toistakymmentä vuotta. Kun navetta laitettiin myyntiin, alkoi yhdistys etsiä tiloja muualta.
– Varmaan kahtakymmentä paikkaa kysyttiin, mutta jokaisessa oli vuokrat liian kovat. Tiloja Somerolla kyllä on, toteaa Karlsson.
– Jos yhdistyksen perustoimintaa pyöritetään noin 10 000 eurolla, ei siitä makseta 5 000 euron vuokria.
Kivinavetta toimii Omakotiyhdistyksen varikkona, jossa säilytetään muun muassa mökkitalkkarin kalustoa ja jäsenistön tarvitsemaa lainavälineistöä.
Kauppojen jälkeen rakennukseen jää myös edelleen Somero-Seuran esineistöä.

Somero-Seuralla riittää ilman Harjun kivinavettaakin kunnostettavia tiloja.
Marika Haapala kertoo, että Kultelan savenvalajamuseon lautaosa ja katto pitää uusia, mikä on iso projekti. Pitäjänmakasiineissakin pitää vaihtaa lautoja.
– Olemme suunnitelleet avaavamme makasiinit pitemmäksi aikaa heinäkuussa, kertoo Haapala.
Yleensä niitä on pidetty avoinna vain kahtena päivänä kesällä.
Ennen heinäkuuta makasiinit on kuitenkin Haapalan mukaan siivottava, mikä ei sekään ole ihan pieni urakka, sillä rakennukset ovat jokseenkin täynnä monenlaista seuralle lahjoitettua esineistöä.
Heinäkuussa pidetään avoinna myös Torppamuseota, joka oli avoinna kesäkauden lisäksi nyt kolmatta kertaa joulun aikaan.
– Ihan kivasti kävi väkeä, eli noin satakunta vierailijaa, kertoo Haapala.
– Ihmiset ovat ottaneet Torpan Joulun omakseen.
Ylipäätään Marika Haapala on tyytyväinen Somero-Seuran päättyneeseen vuoteen.
– Vuosi 2024 oli positiivisten asioiden vuosi. Saatiin tehtyä hyviä ja isoja päätöksiä, kuten Harjun myynti. Myös Someron Joulu -lehdestä tuli paljon positiivista palautetta. Nyt on hyvä katsoa eteenpäin, iloitsee Haapala.