Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Someron Voiman naisten joukkue, kuten myös miesten kakkosjoukkue katselivat sunnuntain vierasotteluidensa päätteeksi samoja lukemia tulostaululta. Kotijoukkueet kukistivat somerolaisvieraansa maalein 6–3.
Viime kierroksilla pirteämpää ilmettä pelisuorituksiinsa löytäneet SoVon naiset tekivät varhaisen pyhäaamun vierailun Kaarinan Poikien kotikentälle. Syksyllä KaaPo oli hakenut Somerolta rökälemäisen 12–1 voiton, mutta joutui Futsal-Kakkosen uusintakohtaamisessa kotisalissaan huomattavasti lujemmille.
KaaPo siis voitti 6–3 (2–2), mutta tällä kertaa se joutui taistelemaan sarjapisteiden eteen aivan tosissaan loppuun asti. SoVon kapteeni ja voimahahmo Tiia Harhala siirsi joukkueensa alussa 1–0 johtoon, alusti avausjakson loppupuolella 2–2 tasoituksen ja viimeisteli toisella jaksolla 3–4 kavennuksen. Lopullisesti KaaPo karkasi vierasjoukkueen otteesta vasta toiseksi viimeisellä peliminuutilla tekemänsä 6–3 johto-osuman myötä.
Kauden tehopistesaldonsa seitsemään (5+2) nostaneen Harhalan ohella sovolaisista kirjauttivat tehopinnan nimiinsä maalin tehnyt Tiina Kinnunen sekä maaliin johtaneen syötön antanut Helmi Niittumäki.
Tulevana lauantaina SoVo pelaa kalenterivuoden ensimmäisen kotiottelunsa, johon se saa vieraakseen Lauttakylän Lujan.
Aaltonen tehoili Ulvilassa
Miesten Futsal-Kolmosessa, Läntisen alueen lohko A:ssa sarjapaikastaan kamppaileva SoVon kakkosjoukkue piipahti sunnuntaina Porin kupeessa FC Ulvilan vieraana. Kauden avauksessa Somerolta 7–6 voiton hakeneet satakuntalaiset olivat parempia myös joukkueiden toisessa kohtaamisessa, jonka he voittivat lukemin 6–3 (3–2).
Ottelu käynnistyi somerolaisittain hienosti, kun Markku Aaltonen saatteli kahdella onnistuneella viimeistelyllään vieraat yhdeksässä minuutissa 2–0 johtoon. Ulvila nousi johtoon vielä avausjakson aikana ja ratkaisi toisen puolikkaan maalikimaralla pelin lopullisesti edukseen.
SoVo sai kolmannen maalinsa aikaiseksi vasta noin kymmenen minuuttia ennen loppua. Aaltonen taltioi tilanteesta jälleen nimiinsä tehopisteen, pohjustaessaan tekopaikan Sebastien Galuszkalle. Maali ja tehopinna olivat Galuszkan ensimmäiset tämän kauden miesten otteluissa.
SoVo jatkaa Kolmosen A-lohkossa kahdeksannella sijalla, eli parhaan putoajan paikalla. Eroa putoamisviivan paremmalle puolelle on neljä pistettä. Pistejahti jatkuu perjantai-iltana kotisalissa Monarilla, minne vieraaksi saapuu lohkon kärkijoukkue Turun Palloseura.