Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piiri ja Suomen riistakeskus Varsinais-Suomi järjestävät riistanhoitoyhdistyksille, seuroille, ja metsästäjille yhteisen suurpetojen havainnointitempauksen.
Tempaus järjestetään Varsinais-Suomessa helmikuun toisena viikonloppuna 8–9.2. Mikäli lumi- ja sääolosuhteet eivät ole tuolloin suotuisat, tempaus siirretään eteenpäin.
Tarkoitus olisi, että kaikki maakunnan yhdistykset ja seurat osallistuisivat samoina päivinä laskentaan.
– Somero on ilman muuta mukana, jos tempaus saadaan järjestettyä. Pahoin kuitenkin pelkään, että ei onnistu mikäli sääennusteet pitävät paikkansa. Mutta onhan siinä vielä se siirtomahdollisuus, sanoo Someron riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jarkko Nyström.
– Tempaus on erittäin tärkeä, koska silloin kun kaikki laskevat petoja yhtä aikaa, niin saadaan oikea tulos.
Tempausta ennen järjestetiin yhteinen, kaikille avoin koulutustilaisuus lumijälkien tunnistamisesta ja DNA-näytteiden keruusta Teamsissä.
– Toivomme, että seurojen ja seurueiden avainhenkilöt organisoivat aktiivisesti havainnoinnin omalla alueellaan, sanoo Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Marko Laine.
Tempauksen tarkoitus on varmistaa, että virallisiin kanta-arvioihin kertyy riittävästi havaintoja ja DNA-näytteitä.
Vaikka tempauksen tavoitteena ei ole tuottaa omaa erillistä laskentatulosta, havaintomateriaalista piirtyy tarkempi kuva paikallisesta suurpetotilanteesta, erityisesti susilaumojen ja ilvespentueiden määristä.

– Varsinais-Suomi on riistarikas alue ja susi- sekä ilveskannat ovat täällä erittäin vahvat. Haluamme haastaa kaikki muutkin maakunnat mukaan tempaukseen, sillä oikea ja ajantasainen tieto suurpetokannoista on paras työkalu päättäjille, riistahallinnolle sekä kanta-arvioiden tueksi, toteaa Laine.
Somerolta tuli viime vuonna Jarkko Nyströmin mukaan useampikin näyte ja havainto.
– Katsoin juuri Tassu-kartasta (suurpetohavaintojärjestelmä), eikä Someron kohdalla ollut vielä tältä vuodelta yhtään näytettä.
Yksi näyte Nyströmin pakkasessa on, mutta se noudettiin Tammelan puolelta.
– Susihavaintoja tuli viime vuoden aikana aika tavallisesti ja joka puolelta Someroa, esimerkiksi Jokioisten ja Someron rajalta, Palikaisen kartanon mailta ja Tammelan reunalta, Nyström kertoo.
metsästäjäliitto muistuttaa, että viime syksynä tehtiin tärkeitä kansallisia päätöksiä suurpetojen metsästyksen mahdollistamiseksi, ja suurpetoja koskevaan päätöksentekoon tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa ajantasaista ja luotettavaa, kattavista seurannoista kerättyä tietoa suurpedoista.
Metsästysseurat ja seurueet organisoivat petojen havainnointitempauksen kykynsä ja intonsa mukaan omalla alueellaan.
Metsästäjät havainnoivat suurpetojen jälkiä, jotka ilmoitetaan paikallisille suurpetoyhteyshenkilöille. Nämä varmistavat havainnot tehtävänsä mukaisesti ja kirjaavat ne sitten Tassuun.
Myös susien DNA-näytteitä kerätään.
DNA-näytteitä kaivataan kaikista oletetuista laumoista ja erityisesti alueista, joista aikaisemmin on kerätty vähän tai ei ollenkaan näytteitä. Näytteitä kaivataan myös laumojen raja-alueilta.