Somerolla osataan nauttia talven tuomista iloista ja ulkoilumahdollisuuksista.

Todella usein näkee esimerkiksi Havuharjun pulkkamäessä porukkaa, välillä oikein isolla sakilla. Ja laavulta tupruttelee kotoisasti sauhua.

Latuja ja luistinjäitä ollaan laittamassa kuntoon, kunhan saataisiin hiukan lunta ja pakkasta. Mutta niiden myötä avautuu monta ilmaista harrastuspaikkaa.

Kelkkailijat puursivat kelkkareitille huikean määrän uusia siltoja, joten pikku lumikerroksen myötä ovat lajin harrastusmahdollisuudet entistä ehommat.

Kävelijät viihtyvät iltaisin ja aamuhämärillä keskustan valaistuilla kevyenliikenteen reiteillä, joista uusin vie terveyskeskukselta Pappilankylään.

Eläkeläisten kuntosalieduista on väännetty kovasti sanallista miekkaa ja siinä yhteydessä osassa lehteen lähetetyistä mielipiteistä halveerattu kovastikin ulkonaliikkumisen vaihtoehtoa. Kyllä sitäkin kokeilla kannattaa, harrastuspaikat ovat ilmaisia ja aina avoinna.